Vammainen oppilas jäi opintoretken ulkopuolelle – Syrjintä maksoi kunnalle 1 500 euroa

Koulu järjesti oppilaille opintoretken, mutta yksi oppilas jäi ulkopuolelle toimintarajoituksen vuoksi.

Tämä tuli kunnalle kalliiksi, sillä oppilaalle piti maksaa 1 500 euron korvaus. Asiasta tiedottaa yhdenvertaisuusvaltuutettu.

Oppilaan huoltaja oli etukäteen pyytänyt koululta kohtuullista mukautusta, jotta lapsi voisi osallistua.

Koulun mukaan retkeä ei ollut mahdollista järjestää esteettömästi, mutta retki järjestettiin silti. Tämä oli yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan syrjintää. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää kohtuullisia mukautuksia, jotta vammainen ihminen voi saada koulutusta siinä missä muutkin.

– Opintoretket tulisi järjestää siten, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus osallistua niihin. Opintoretket ovat tärkeitä oppilaille niin oppimisen kuin yhteisöllisyydenkin vuoksi. Jokaisella lapsella on oikeus yhdenvertaiseen kouluympäristöön ja koulujen tulee huolehtia, että tämä myös toteutuu käytännössä, toteaa tiedotteessa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että selvityksen perusteella tilanteessa ei ollut pyritty arvioimaan mukautuksia, joiden avulla lapsi voisi osallistua. Kunta on omassa selvityksessään kertonut, että koulun rehtorin kanssa on käyty ohjaavia keskusteluja oppilaiden tarpeiden huomioimisesta koulun toiminnassa.

Koulujen tulee yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan kiinnittää opinto- ja luokkaretkien suunnittelussa ja toteutuksessa huomiota siihen, että retkikohteet ovat saavutettavia kaikille oppilaille vähintään mukautusten avulla.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kerro tapahtuneesta juurikaan yksityiskohtia, koska pienen paikkakunnan oppilas olisi silloin mahdollista tunnistaa. Kyse on kuitenkin alakouluikäisistä lapsista.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut