"Nyt näyttää perinteisemmältä vetovoimaisimpien kaupunginosien listalla" – Oikotie: nämä alueet kiinnostavat eniten asunnonhakijoita pääkaupunkiseudulla

Etu-Töölö on Helsingin halutuin kaupunginosa, kun tarkastellaan asuntopalvelu Oikotiellä tehtyjä omistusasuntohakuja alkuvuonna. Se oli haetuin myös vuonna 2021.

Espoon ykkönen on Tapiola ja Vantaan kärjessä on Tikkurila. Kummatkin olivat ykkösiä viime vuonnakin.

– Etu-Töölössä myytävät asunnot ovat tänä vuonna keränneet kiinnostusta yhteensä 25 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Nousu on hyvin huomattava, sillä Etu-Töölön suosio oli poikkeuksellista jo aiemminkin. Tämä symbolisoi omistusasuntomarkkinan käännettä Helsingissä, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen sanoo tiedotteessa.

Vielä viime vuoden loka–joulukuussa Helsingin halutuimpien asuinalueiden kärkiviisikossa olivat Kulosaari sekä Lauttasaaren osat Kotkavuori ja Myllykallio. Nyt tammi–maaliskuussa 2022 vain Myllykallio on kärkiviisikossa ja Kulosaari putosi pois kymmenen vetovoimaisimman joukosta.

– Nyt näyttää perinteisemmältä vetovoimaisimpien kaupunginosien listalla. Kruununhaka, Ullanlinna, Kamppi ja Punavuori ovat nosteessa omistusasunnoissa. Aiemmin korona-aikana Lauttasaari-buumi nousi kuvaamaan keskusta-alueilta poispäin liikkunutta trendiä. Siksi uusi käännekin näkyy juuri Lauttasaaressa, Leinonen kertoo.

Top-listat

Alla ovat vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen rankingit. Rinnalla ovat myös edellisen neljänneksen listat. Listat ovat Oikotiellä tehdyistä omistusasuntohauista.

Helsingin halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.22

Etu-Töölö

Myllykallio (osa Lauttasaarta)

Kruununhaka

Taka-Töölö

Ullanlinna

Kamppi

Munkkiniemi

Kotkavuori (osa Lauttasaarta)

Kallio

Punavuori

Helsingin halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.21

Etu-Töölö

Kotkavuori (osa Lauttasaarta)

Myllykallio (osa Lauttasaarta)

Kulosaari

Kruununhaka

Taka-Töölö

Kallio

Kamppi

Ullanlinna

Vanha Munkkiniemi

Espoon halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.22

Tapiola

Matinkylä

Westend

Leppävaara

Espoonlahti

Olari

Haukilahti

Kivenlahti

Saunalahti

Laurinlahti

Espoon halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.21

Tapiola

Matinkylä

Leppävaara

Olari

Westend

Haukilahti

Niittykumpu

Laaksolahti

Espoonlahti

Tuomarila

Vantaan halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.22

Tikkurila

Kivistö

Myyrmäki

Martinlaakso

Viertola-Simonkallio-Kuninkaala

Korso

Ylästö

Hiekkaharju

Kartanonkoski

Tammisto

Vantaan halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.21

Tikkurila

Kivistö

Myyrmäki

Korso

Martinlaakso

Myyrmäen keskusta

Ylästö

Viertola-Simonkallio-Kuninkaala

Hiekkaharju

Korkinmäki-Kulomäki-Leppäkorpi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut