Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt se on linjattu: Kunnan täytyy tarvittaessa järjestää koronatestaus tartuntatautipäivärahaa varten

Kunnan täytyy järjestää koronatestaus, jos henkilö tarvitsee sitä hakeakseen tartuntatautipäivärahaa, tiedottavat aluehallintovirastot (avi). Sen, tarvitaanko testi, päättää terveydenhuollon ammattihenkilö kussakin tilanteessa.

Aveille on tiedotteen mukaan tullut kyselyitä aiheesta, minkä vuoksi ne pyysivät sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) ohjausta. Nyt julkaistu tieto perustuu ministeriön 24.3. tekemään linjaukseen.

Koronatesti voidaan tehdä myös työterveyshuollossa, jos se kuuluu työterveyshuoltosopimukseen. Lisäksi henkilö voi avien mukaan asioida halutessaan myös yksityisessä terveydenhuollossa, jolloin koronatestistä maksetaan sairausvakuutuslain mukainen sairaanhoidon korvaus. PCR-testin korvausmäärää on väliaikaisesti korotettu 100 euroon kesäkuun loppuun saakka.

Väliaikaisen sairausvakuutuslain muutoksen perusteella tartuntatautipäivärahan saamiseen ei enää tarvita tartuntatautilääkärin päätöstä karanteenista tai eristämisestä.

Tällöin tartuntatautipäivärahan saaminen edellyttää lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan kirjoittamaa todistusta luotettavasti todetusta koronavirustartunnasta ja suosituksesta olla pois työstä tartunnan leviämisriskin takia.

Tartuntatautipäivärahaa maksetaan myös sellaiselle alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalle, joka on poissa töistä koronaan sairastuneen lapsensa vuoksi. Lapsen koronatartunta täytyy olla luotettavasti todettu, mikä avin mukaan tarkoittaa virallista PCR- tai antigeenitestitulosta.

Monet kunnat ovat vähentäneet koronatestausta sen jälkeen, kun kansallinen testausstrategia päivitettiin helmikuussa. Päivitetyn strategian mukaan koronanäyte tulisi ottaa vaikeaoireisilta potilailta lääketieteellisin periaattein, riskiryhmiin kuuluvilta oireisilta henkilöiltä ja raskaana olevilta sekä sote-alan työntekijöiltä.