Viikonlopun isoimpia suomalaisen viihdemaailman puheenaiheita on ollut legendaarisen Mestarit areenalla -konseptin paluu. Nyt nimike on käytössä Kaija Koon, Jenni Vartiaisen, Paula Vesalan ja Ellinooran yhteiskiertueella: he järjestävät suuren areenakiertueen syksyllä 2022 ja lipunmyynti on alkanut.
Alkuperäisen nimen 1990-luvun lopussa keksinyt viihteen pitkäaikainen monitoimimies Lasse Norres, 69, ole suhtautunut projektiin kovin innostuneesti. Alkujaan Mestarit oli Hectorista, Kirkasta, Pave Maijasesta ja Pepe Willbergistä muodostunut ryhmä. Heistä Kirka ja Pave Maijanen ovat sittemmin edesmenneitä.
Willberg ja Hector kommentoivat viikonloppuna olevansa pettyneitä ratkaisuun käyttää uudessa tuotannossa vanhaa nimikettä. Norres ymmärtää harmituksen asassa.
– En ole minäkään kauhean mielissäni. Nimi on toki vapaata riistaa, koska en sitä aikoinaan rekisteröinyt. Olin hölmö, olisi pitänyt menetellä toisin. Toki silloin oli niin, että tein töitä Eastway-yhtiölle, joka sittemmin meni konkurssiin. Saman tien olisi vaan pitänyt rekisteröidä tavaramerkki, niin tässä ei oltaisi.
– Toki sekin on sanottava, että ennen vanhaan ei ollut tällaista pelkoa. Yhteisöllisyys oli viihdebisneksessä erilaista ja varmasti myös moraali. Ala on nykyisin kylmempää meininkiä ihan mistä tahansa näkökulmasta katsottuna, Norres sanoo.
Hän ymmärtää hyvin, miksi Yö-yhtye suojasi nimensä välittömästi sen jälkeen, kun Olli Lindholmista aika jätti.
– Sanoin aikoinani myös Neumannille, että rekisteröi Dingo-nimi, Norres kuvailee.
2000-luvun alussa lavoilla nähtiin myös Leidit lavalla -kiertue, jonka voi ajatella olevan suora seuraus Mestarit areenalla -konseptista. Norres ihmettelee sitäkin, olisiko tuossa ollut parempi nimi neljän naisen kiertueelle jos vanhoja brändejä kerran on haluttu hyödyntää.
Kiertueen kaikki neljä naisartistia ovat Warner Musicin tallissa. Norres miettii, onko asetelma heidänkään osaltaan täysin kohtuullinen.
– Ajatellaan nyt vaikka Ellinooraa, joka on mainio artisti ja jota ei sovi aliarvioida millään lailla. Sitten mietitään, että kun alkuperäinen Mestarit tuli, siinä puhuttiin neljästä artistista joiden urat olivat kestäneet siinä vaiheessa kolmekymmentä vuotta yli. Pave-vainaa oli esimerkiksi monipuolinen muusikko, joka soitti itse useita soittimia, tuotti äänitteitä, teki itse omat biisinsä. Tässä vertailussa nyt vaikka Ellinooralle rakentuu aika kovat paineet, eikä se ole hänen syynsä, Norres pohtii.
Lasse Norres sanoo, että ei ole lähtenyt soittelemaan asiasta kenellekään. Sen sijaan hän on saanut useampiakin yhteydenottoja, joissa on ihmetelty järjestään uuden tuotannon otsikkoa.
– En tiedä, olisiko tilanne ollut erilainen, jos vaikka Vesala olisi soittanut Heikille (Hector) että tällaista on vireillä, mitäs tykkäät. Varmasti ainakin vastaanotto olisi ollut erilainen kuin nyt, kun koko projektia on valmisteltu pimennossa iät ja ajat.
Kaikesta huolimatta Norres sanoo, ettei jaksa olla asiasta määräänsä enempää huonolla tuulella. Puhelun aikana hän nauraa useampaankin otteeseen.
– Ei tässä iässä jaksa ottaa enää yhtään uutta turhaa päänsärkyä.
Kiertueelle nimetyt artistit ovat julkaisseet aiheesta yhteisen kommentin sunnuntaina sosiaalisessa mediassa. Viestissä annetaan ymmärtää, että artistit ovat käsittäneet että alkuperäiset Mestarit suhtautuvat projektiin myönteisesti.
– Lähdimme tähän projektiin ilolla mukaan, hyvin aikein ja siinä oletuksessa, että kaikki osapuolet ovat asian puolella. Olemme pahoillamme, että kiertueen nimestä on aiheutunut mielipahaa. Yhteistä tapahtumille on ainoastaan se, että tämäkin on neljän ison artistin yhteinen kiertue. Nyt, vuonna 2022, teemme tällä porukalla tietysti jotain ihan omannäköistä.
– On sanomattakin selvää, että kunnioitamme kollegoitamme erittäin suuresti. Mestarit-kiertue toi 90-luvulla valoa synkkään aikaan Suomessa ja samoin mekin haluamme tuoda lämpöä tähän aikaan. Olemme kuitenkin myös samalla valtavan ylpeitä siitä, mitä kukin meistä on artistina saanut aikaan. Kannamme kruunumme omasta urastamme pystypäin. Mestarit Areenalla -kiertueella on upea historia musiikin ja yhteenkuuluvuuden juhlana.