Koronatilanne on pysynyt Suomessa varsin muuttumattomana, selviää sosiaali- ja terveysministeriön (STM) katsauksesta.
Koronaviruksen perimää löytyy edelleen paljon Suomen jätevesistä ja trendi on kääntynyt laskuun ainoastaan Espoossa ja Helsingissä. Muilla seurantapaikkakunnilla trendi on STM:n mukaan joko edelleen nouseva tai tasainen.
Sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla: 23. helmikuuta erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli yhteensä 354 koronapotilasta, kun luku viime viikolla oli 358. Tehohoidossa on 37 koronapotilasta, kun heitä viime viikolla oli 30.
Teho-osaston potilaista pääosa on hoidossa nimenomaan koronataudin vuoksi: 22 prosenttia oli sairaalassa ensisijaisesti muun syyn vuoksi. Erikoissairaanhoidossa korona on hieman useammin sivulöydös, 29 prosenttia oli hoidossa ensisijaisesti muun syyn takia.
Tartuntoihin liittyviä kuolemia oli 23.2.2022 mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 2 351.
Kahden viime viikon aikana (10.–23.2.) ilmoitettiin yhteensä 225 menehtynyttä kun edeltävän kahden viikon vastaava luku oli yhteensä 232 menehtynyttä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää parhaillaan niiden menehtyneiden määrää, joilla pääasiallinen kuolinsyy ei liity todettuun koronainfektioon.