– Luulen, että luvut lähtevät nousuun. Todennäköisesti tämä tulee lisäämään virallisten testien käyttöä. Saa nähdä, kuinka kauan testiresurssit riittävät. Tämä tulee todennäköisesti johtamaan ongelmiin, kaupungin tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund kommentoi tiistain Uusimaa-lehdessä.
Ruuhkaa on ennustettavissa myös Loviisassa.
– Kyllä uskon, että näytemäärät lisääntyvät myös Loviisassa vaikka tavoitteena onkin, että mahdollisimman paljon kuntalaiset ottaisivat kotitestejä ja saisivat olla niiden perusteella työnantajan luvalla kotona sairastamassa, Loviisan kaupungin perusturvajohtaja Carita Schröder toteaa.
– Meillä näytteenoton järjestää HUS diagnostiikkakeskus eli tarkkaan en tiedä, ovatko he lisänneet näyteaikoja jo etukäteen, mutta yleensä on hyvin pystytty vastaamaan Loviisassa lisääntyneeseen tarpeeseen, hän jatkaa.
Koronavirustesteissä on Loviisassa tänä vuonna käynyt viikolla yksi 588 ihmistä, viikolla kaksi 460, viikolla kolme 380, viikolla neljä 250, viikolla viisi 213 ja viikolla kuusi 189. Viikolla seitsemän määrä nousi 211 käyntiin.
– Loviisassa näytteidenotot ovat laskeneet kovasti, kun kotitestejä on ruvettu käyttämään enemmän. Toiveena on sotessa edelleen, että vaikka vain virallinen testitulos oikeuttaa tartuntatautipäivärahaan, Loviisan kaupunki toivoo, että työnantajat antaisivat työntekijän olla kotona sairastamassa myös pelkästään positiivisen kotitestin perusteella eivätkä vaatisi virallista testiä saadakseen tartuntatautipäivärahaa, vaan noudattaisivat normaalia sairauspoissaolokäytäntöä.