Syyttäjä vaatii Yleisradiota poistamaan Päivi Räsäsen homopuheet ohjelmastaan – Yle ei ole poistamassa, näin asiaa perustellaan

Kansanedustaja Päivi Räsäseen (kd.) liittyvään, kolmea kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevaan oikeudenkäyntiin liittyy syyttäjien vaade Yleisradiota kohtaan. Syyttäjät vaativat, että Yleisradio käsittelee vuonna 2019 esitettyä radio-ohjelmaa, joka käsitteli homoseksuaaleja. Ohjelmassa Räsänen puhui homoseksuaaleista tavalla, joka ylittää syyttäjien mukaan edellä mainitun rikosnimikkeen rajat.

Yleisradio antoi vastauksensa Helsingin käräjäoikeudelle torstaina.

– Hävittämismääräyksen kohdistaminen mediaan tilanteessa, jossa media ei ole esittänyt loukkaavia näkemyksiä eikä näin ollen syyllistynyt rikokseen, voisi johtaa itsesensuuriin, joka vaarantaa sananvapauden toteutumisen demokraattisessa yhteiskunnassa, kuuluu ote Yleisradion vastauksesta asiaan.

Ylen mukaan jakson tarkoituksena on ollut tuoda kansalaisten ja äänestäjien tietoon, mikä poliittisena toimijana olevan Räsäsen asenne homoseksuaaleja kohtaan on.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut