Poikkeuksellisen hieno päätös – Loviisan lukion ja Lovisa Gymnasiumin penkkariajelut torstaina kello 11

– "30 kurssia abivuonna uhka vai mahis?"

– "Onko lukulomalla pakko opiskella?"

– "Miten palauttaa 10-sivuinen essee eilen?"

Näihin kysymyksiin Loviisan lukion abiturientit lienevät hakeneet vastauksia tunnetusta hakukoneesta. Kyseiset kysymykset on taiteiltu hakukonesivuston ulkoasua jäljitellen leikkisällä "www.abigooglaa.fi" -tekstillä varustettuna suurelle lakanalle, joka tullaan ripustamaan penkkarirekkaan.

Niin, penkinpainajaiset – vihdoin jotain lukioperinteisiin kuuluvaa! Cecilia Granberg ja Petriina Uotinen ovat odottaneet tätä päivää. Aivan lukion loppumetreillä pääsee pitämään lystiä. Muuten heidän lukioaikansa on ollut koronapandemian ja poikkeusolojen sanelema. Väliin jäivät Wanhojen Tanssitkin.

– Kokonaista normaalia lukiovuotta meillä ei ole ollut. Ensimmäiset puoli vuotta kävimme lukiota normaalisti, sitten alkoi etäkoulu, abit kuvailevat.

Abiturienteille ympäri Suomen pian päättyvä lukiourakka on ollut poikkeuksellinen. Loviisan lukiossa abeja on tänä vuonna Granbergin ja Uotisen mukaan parikymmentä.

Kaverukset ovat pitkälti kahdestaan suunnitelleet tämänvuotiset penkkarit. Sisätiloissa kiertelyä, karkkien heittoa tai Abishow'ta livenä ei sallita. Abit saavat jakaa karkkeja ulkona rekka-ajelun yhteydessä. Abit ovat myös suunnitelleet videon, joka tullaan näyttämään muille lukiolaisille.

Omat pukunsa Granberg ja Uotinen ovat valinneet huolella.

– Mitään erityistä teemaa ei ole vaan jokainen saa pukeutua, miten haluaa. Minua on kaveriporukassa vitsillisesti kutsuttu banaaniksi, joten minulla on banaanipuku, Granberg sanoo.

– Minä pukeudun 70-luvun hipiksi, Uotinen toteaa.

Kaverukset ovat tunteneet toisensa jo alakoulusta. He jättävät lukion taakseen hyvillä ja hieman haikein mielin.

– Totta kai sitä on iloinen lakista. Tulemme ikävöimään luokkaamme, jonka kanssa on vasta nyt ehditty lähentyä. Myös opettajia jää kaipaamaan.

Tulevaisuuden kuvioita Granbergilla ja Uotisella on mietittynä.

– Haen Jyväskylän yliopistoon lukemaan psykologiaa, Uotinen kertoo.

– Minua kiinnostavat aineenopettajan opinnot, psykologia, biologia ja ruotsi Helsingin tai Kuopion yliopistossa, mutta ensin pidän välivuoden, Granberg sanoo.

Penkkarit 2022

Aikataulu

Sekä Loviisan lukion että Lovisa Gymnasiumin penkkareiden eli penkinpainajaisten rekka-ajelu lähtee liikkeelle kello 11.

Loviisan lukiossa abeja on parikymmentä, Lovisa Gymnasiumissa 41.

Loviisan lukion penkkaripäivän aikataulu menee seuraavasti:

Kello 9.00–9.30 abit saapuvat koululle; hengailua aulassa tai käytävällä, esimerkiksi musiikin soittoa.

Kello 10.30 rekka on Loviisan lukiolla; abit valmistelevat rekan eli ripustavat lakanat ja laittavat tikapuut paikoilleen rekkaan nousemista varten.

Kello 10.50 koulun muut oppilaat tulevat ulos ja abit alkoittavat karkkien heiton ja menevät rekkaan K-ovelta, minkä jälkeen on rick roll -tanssi rekassa.

Kello 11.00 lähtö koululta; reitti suuntaa ensin torille, joka kierretään kahdesti. Matka jatkuu Lovisa Gymnasiumille ja ruotsinkieliselle ala-asteelle.

Lopuksi tehdään vielä pieni kierros keskustassa ennen kuin palataan Harjurinteelle.

Penkkariajelu kestää noin 30–40 minuuttia.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut