Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korvaako matkavakuutus, jos joutuu kohteessa koronakaranteeniin ja riittääkö koronan kotitesti peruutuskorvaukseen? Tarkista ainakin nämä 6 asiaa matkavakuutuksesta ennen lähtöä

If lisäsi jatkuvaan matkavakuutukseen karanteeniturvan.

Matkavakuutuksen ehdot voivat yllättää, jos matkaan tulee koronan takia mutkia.

Fine Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan asiantuntija Katja Lappi korostaa, että matkavakuutukset korvaavat vain sen, mitä ehdoissa on lueteltu. Siksi vakuutusehdot kannattaa käydä huolella läpi ennen reissuun suuntaamista.

Fineen on tullut paljon kysymyksiä esimerkiksi matkan peruutuksen korvaamisesta. Aiemmin suomalaiset kyselivät paljon myös matkaa varten tehtävistä koronatesteistä ja -todistuksista.

– Niistä kysyttiin jonkin verran, kun testejä ei ollut korvattu, Katja Lappi kertoo.

Koronatestit korvataan pääsääntöisesti vain silloin, kun ne pitää tehdä oireiden takia.

Matkustajat kyselevät vakuutuksista nyt paljon myös suoraan vakuutusyhtiöiltä.

– Asiakkaille on ollut epäselvää, mitä tarkoitetaan altistumisella ja sairastumisella. Myös karanteeni ja eristys menevät puheissa sekaisin, vaikka ne ovat eri asioita, kertoo tuotepäällikkö Jukka Heinämäki Ifistä.

Karanteeniin voi joutua, jos on altistunut eli oleskellut koronapositiivisen ihmisen lähellä. Eristykseen puolestaan johtaa oma koronatartunta.

Katja Lappi on kerännyt Finen tiedotteeseen neljä kohtaa, jotka matkustajan kannattaa tarkistaa matkavakuutuksesta ennen matkaa. Lisäsimme listaan vielä pari kysymystä, joihin haimme vastaukset isoilta matkavakuuttajilta Pohjolalta, Ifiltä ja Lähitapiolalta.

1. Onko matkavakuutuksesi voimassa?

Jos sinulla on jatkuva matkavakuutus, tarkista sen voimassaolo ja sisältö. Vakuutusten sisältöihin voi tulla muutoksia esimerkiksi vakuutuskauden alussa. Jos matkavakuutusta ei ole, se kannattaa ottaa ajoissa. Jos matkavakuutuksen ottaa alle kolme päivää ennen matkaa, peruutusturva ei yleensä ole voimassa. Katja Lappi kehottaa ottamaan vakuutuksen viimeistään silloin, kun matkan peruuttaminen ei ole enää mahdollista ilman kuluja.

Jos hiihtolomalla on tarkoitus suunnata kotimaankohteeseen, kannattaa varmistaa, että oma vakuutus on voimassa Suomessakin.

2. Miten koronan takia peruuntuneita matkoja korvataan?

Jos matka peruuntuu koronatartunnan takia, vakuutus korvaa yleensä ne etukäteen maksetut matka- ja majoituskulut, joita palvelun tarjoaja ei ole velvollinen palauttamaan.

Karanteenin takia peruuntunutta matkaa matkavakuutus ei yleensä korvaa. Jos karanteeni kuitenkin johtuu perheenjäsenen sairastumisesta, korvausta voi mahdollisesti saada perheenjäsenen sairastumista koskevien vakuutusehtojen mukaan.

3. Saako peruutuskorvauksen, jos kohdemaan koronatilanne pahenee?

Monelle voi tulla yllätyksenä, että matkavakuutus ei yleensä korvaa esimerkiksi matkan peruuntumista vain maan koronatilanteen vaikeutumisen perusteella – vaikka ulkoministeriö suosittelisi olemaan matkustamatta sinne tai vaikka matkustaja kuuluisi riskiryhmään.

– Korona ei enää ole äkillinen epidemia, minkä vuoksi matkan peruuntumista ei korvata, jos kohdemaassa koronan aiheuttama tilanne pahenee, sanoo Lähitapiolan korvauspalveluiden asiantuntija Sari Laakso.

4. Riittääkö peruutuskorvaukseen kotitestin tulos?

Pääsääntöisesti vakuutusyhtiöt vaativat koronatartunnasta virallisen todistuksen.

– Matkalle lähdön estymisen tulee olla lääketieteellisesti pakottavaa. Mikäli sairastuu koronaan, eikä pääse lähtemään matkalle, korvausta voi hakea virallisen koronatestin tai lääkärintodistuksen perusteella. Pelkkä kotitesti ei siis riitä, sanoo Pohjola-vakuutuksen henkilövakuuttamisesta vastaava Atte Erkamo.

Myöskään If tai Lähitapiola eivät kelpuuta pelkkää kotitestin tulosta.

Lähitapiola kuitenkin kertoo korvaavansa peruutuksen myös siinä tapauksessa, jos matkustajalla on koronaan viittaavat oireet eikä virallisen testin tulos valmistu ennen matkaa.

5. Mitä jos sairastut koronaan tai joudut karanteeniin matkalla?

Vaikka koronatartunta on tällä hetkellä varsin todennäköinen, matkavakuutukset suhtautuvat siihen samoin kuin muihinkin tartuntatauteihin. Toisin sanoen koronan hoitokulut korvataan vakuutusehtojen mukaisesti.

Usein korvauksia voi saada myös sairauden aiheuttamista ylimääräisistä matka- ja majoituskuluista sekä etukäteen maksetuista palveluista, kuten retkistä.

Terveenä karanteeniin joutumisen kuluja sen sijaan ei yleensä korvata matkavakuutuksesta.

Ifistä kuitenkin kerrotaan, että yhtiö on juuri lisännyt jatkuvaan matkavakuutukseensa karanteeniturvan. Se korvaa kuluja, jos matkustaja määrätään kohteessa karanteeniin korona-altistuksen takia. Ifistä kerrotaan, että karanteeniin joutuminen kesken matkan on askarruttanut vakuutusyhtiön asiakkaita paljon.

– Tilanne, jossa matkustaja joutuu jäämään ulkomaille korona-altistumisen takia, voi olla todella hankala ja tulla kalliiksi. On ymmärrettävää, että se mietityttää etukäteen, toteaa Ifin korvausasiantuntija Anne Koivisto maanantaina julkaistavassa tiedotteessa.

Koronatestin matkavakuutukset korvaavat vain, jos se otetaan koronaoireiden takia.

6. Vaikuttaako korkean riskin maahan matkustaminen koronan hoitokulukorvauksiin?

Matkustaa maahan, johon matkustamista ulkoministeriö suosittelee välttämään maan koronatilanteen johdosta, matkavakuutus ei välttämättä korvaa koronan hoitokuluja, Katja Lappi varoittaa.

Suurista vakuutusyhtiöistä Pohjolasta, Ifistä ja Lähitapiolasta kuitenkin kerrotaan, että kohdemaan koronatilanne ei vaikuta niiden matkavakuutuksista maksettaviin korvauksiin.