
Torstaiaamupäivän jälkeen on varmistunut 14 koronavirustartuntaa Loviisassa. Tämä nostaa viikolla 6 arkipäivien tartuntasaldon 73 uuteen tartuntaan. Lukua hämärtää se, että kotitestillä todetut tartunnat eivät tule tartuntatautiviranomaisten tietoon.
– Sehän ei kerro totuutta, sillä suurin osa ei mene, koska ei tarvitse, viralliseen pcr-testiin, joten kaikki kotitestipositiiviset jäävät meiltä pimentoon, Loviisan terveysaseman johtava lääkäri Marika Ylärakkola sanoo.
Perjantaisin kyseisen viikon arkipäivien ajalta varmistuneiden koronatartuntojen kurssi otti nyt siis takapakkia viime viikosta.
Aiempien viikkojen vastaava arkipäivien tartuntasaldo ehti olla laskusuunnassa muutaman viikon ajan ennen viikkoa 6.
Viikolla 5 perjantaiaamuun mennessä varmistuneita uusia koronatartuntoja Loviisassa oli yhteensä 67.
Perjantaiaamun kertymä viikon neljä arkipäiviltä oli sama kuin nyt eli 73 uutta tartuntaa. Sitä edeltävällä viikolla vastaava luku oli noin 100 uutta koronatartuntaa.