Kiinteistövinkki: Selvitys, joka pitää esittää yhtiökokouksessa ja edistää myös suunnitelmallista kiinteistönpitoa

Kunnossapitotarveselvityksen tarkoitus on kiinnittää taloyhtiön hallinnon ja osakkeenomistajien huomio suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon. Se on käytännössä välttämätöntä, jotta kiinteistöä ja sen palveluita voidaan ylläpitää sekä kehittää osakkaiden ja asukkaiden muuttuvia tarpeita vastaavasti.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan on varsinaisessa yhtiökokouksessa vuosittain esitettävä hallituksen kunnossapitotarveselvitys. Kyseessä on hallituksen arvio sellaisista yhtiön rakennusten ja kiinteistön kunnossapitoon liittyvistä tarpeista, jotka vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi osakehuoneistojen käyttämiseen tai yhtiövastikkeeseen seuraavan viiden vuoden aikana.

Hallituksen on myös esitettävä kirjallinen selvitys yhtiössä suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä sekä niiden tekoajankohdat.

Alle 10 vuotta vanhassa kiinteistössä on yleensä riittävää todeta, että kiinteistönpito on ollut rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen (huoltokirjan) mukaista, rakennuksen osien teknistä käyttöikää on riittävästi jäljellä ja mahdollinen vauriohistoria on otettu huomioon.

Teknistä käyttöikää voidaan arvioida esimerkiksi Rakennustietosäätiön julkaiseman ohjekortin, Kiinteistön tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot, avulla. Ohjekortissa esitetään kiinteistön rakenteiden, rakennusosien, järjestelmien ja laitteiden keskimääräiset tekniset käyttöiät, tarkastusvälit, huoltovälit ja kunnossapitojaksot. Teknistä käyttöikää voidaan arvioida myös rakennuksen käyttöikälaskurin tai Rakennuksen kuntosovelluksen (Raku) avulla. ’

Asuinkiinteistön ensimmäinen kuntoarvio olisi tehtävä enintään 10 vuotta vanhalle kiinteistölle ja se tulisi päivittää noin 5 vuoden välein. Näin saadaan kokonaiskuva kiinteistön teknisestä kunnosta ja energiataloudesta, jolloin kunnossapito- ja korjaustoimet voidaan mitoittaa ja ajoittaa oikein.

Vaikka yhtiössä ilmenisi pian yhtiökokouksen jälkeen uusi merkittävä kunnossapito- tai korjaustarve, hallituksen ja isännöitsijän ei voida katsoa rikkoneen selvityksen antamista koskevaa säännöstä, jos selvitys on laadittu ja sen perusteena olevat ulkopuoliset arviot on hankittu hyvän kiinteistönpitotavan mukaisesti.

Kunnossapitotarveselvitys on hyödyllinen työväline suunnitelmallisen kiinteistönpidon edistämisessä.

Helposti täytettävä käyttöikälaskuri ja Rakennuksen kuntosovellus löytyvät jäsensivuilta www.kiinteistoliitto.fi/jasensivut

Kiinteistöyhdistyksen jäsenille on webinaari tiistaina 15.2. kello 17.00-18.30 aiheesta Näin laadit taloyhtiön kunnossapitotarveselvityksen. Ilmoittautuminen www.ukl.fi/porvoo (tapahtumat)

Kirjoittaja on Porvoon Kiinteistöyhdistyksen palvelukeskuksen Kiinteistöliitto Uusimaan rakennustekninen kehityspäällikkö ja tekniikan tohtori.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut