Näköislehdessä tänään | Raha poikimaan jo nuoresta – lapsenlapselle kannattaa opettaa taloustaitoja

Sijoittaja: Oskari Lausala on vasta parikymppinen, mutta hän on harrastanut sijoittamista jo vuosia. Isoisä avasi hänelle aikoinaan arvo-osuustilin. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri sanoo, että isovanhemmilla voi olla hyvät eväät auttaa lapsenlapsiaan alkuun säästämisen ja sijoittamisen opettelussa.

Addiktiot: Digiriippuvuus lisääntyy, kun erilaiset digipelit ja sosiaalinen media vievät yhä isomman osan ihmisten ajasta. Jenni Lundén, 42, kertoo koukuttuvansa suoratoistopalvelu Netflixin sarjoihin.

Tiede: Joku sanoo rakastavansa luontoa, joku tupakkaa. Rakkaudella on lukemattomia lajeja, summaa filosofian tohtori Pärttyli Rinne. Nyt Aalto-yliopistossa tutkitaan, miten niiden kokeminen näkyy aivoissa.

Matkailu: Jos mielii mahdollisimman edullisesti ulkomaille, lentoliput kannattaa varata viimeistään pari kuukautta ennen matkaa, sanoo matkailun erikoissivuston Rantapallon johtaja Heikki Siljamäki.

Kokenut matkabloggari Pirkko Schildt ei pitäisi niin kiirettä, mutta syy ei ole hinta vaan pandemia.

Hyvinvointi: Suomalaisten tupakointi on vähentynyt merkittävästi, mutta sadattuhannet suomalaiset polttavat yhä päivittäin. Miksei tupakointia ole saatu loppumaan?

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Loviisan Sanomien tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Jos et vielä ole tilaaja, voit kokeilla Loviisan Sanomien verkkopalveluja kuukauden ajan hintaan 1 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut