Koronavirustilanteen vaihtelu näkyy selkeästi suomalaisten autoilussa ja kaupungeissa maksamien pysäköintien määrissä. Se aaltoilee koronan yleisyyden ja rajoitusten laajuuden mukaan, kertoo tiedotteessaan Easypark.
Pysäköintisovellus Easyparkin datan mukaan viime vuoden hiljaisimmat ajat olivat alkuvuoden kolme kuukautta ja aivan vuoden loppu. Koronatilanne oli tuolloin synkimmillään.
– Esimerkiksi lokakuussa, jolloin autoiltiin viime vuonna eniten, suomalaiset autoilivat kaupungeissa 56 prosenttia enemmän kuin tammikuussa. Tammikuu taas oli vuoden autottomin kuukausi viime vuonna. Moinen eroavaisuus vuoden sisällä on täysin poikkeuksellista ja johtuu luonnollisesti pandemiasta, sanoo tiedotteessa Easypark Suomen maajohtaja Aleksi Kolehmainen.
Kolehmaisen mukaan autoilun vähentyminen koronakriisin aikana johtuu rajoituksista, sairastumisista, karanteeneista ja suositusten noudattamisesta.
– Viime vuonna koronatilanteen vaikutus näkyi erityisen konkreettisesti, koska tilanne vaihteli paljon vuoden aikana, Kolehmainen jatkaa.
Erityisen hiljaista aikaa viime vuonna Suomessa oli vuoden alku. Silloin suomalaiset autoilivat tammikuussa kaupungeissa liki 20 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 tammikuussa eli ennen koronaa.
Kesä oli Easyparkin mukaan liki 40 prosenttia alkuvuotta vilkkaampi. Esimerkiksi Helsingissä kesäkuukausina pysäköintejä oli 34 prosenttia enemmän kuin tammi–maaliskuussa. Tampereella kesäkuukausien kasvu oli 37 prosenttia.
Joka kesä juhannusviikonloppuna pysäköintien määrä tippuu selvästi.
– Viime vuonna määrä putosi juhannuksen ajaksi Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Vantaalla reilut 30 prosenttia kussakin, selvittää Kolehmainen.
Kun koronatilanne vaikeutui Suomessa nopeasti viime marras- ja joulukuussa, sitäkin seurasi aaltoliike pysäköintien määrässä.
– Jouluostossesonki kyllä näkyi ihmisten liikkumisena, mutta omikronin ilmaantuminen taittoi sitä terää. Aivan vuoden lopussa taas ihmisten ajanviettoon vaikutti sekin, että joulun pyhät osuivat viikonlopulle, eikä ylimääräisiä vapaapäiviä juurikaan ollut, Kolehmainen päättää.
EasyPark kertoo analysoivansa säännöllisesti pysäköintidataa. Koottu data on yleistettyä ja anonymisoitua. Se perustuu Easyparkin yksityis- ja yritysasiakastietoihin.
Juttuun vaihdettu uusi grafiikka 4.2. kello 13.32. Tässä vuosia 2020 ja 2021 kuvaa grafiikka on oikein päin.