Maan sisäisessä muuttoliikkeessä nähtiin viime vuonna erikoinen tilanne. Uusimaa kärsi muuttotappiota, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan.
Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna 15 806 hengellä. Syynä tähän oli muuttovoitto ulkomailta. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli joulukuun lopussa 5 549 599. Sekä kuolleita ja syntyneitä oli viime vuonna edellisvuotta enemmän.
Kuolleita oli tiedotteen mukaan 57 343. Se on enemmän kuin koskaan vuoden 1944 jälkeen ja kuolleiden naisten määrä oli suurin vuoden 1919 jälkeen.
– Kuolleiden määrään vaikuttaa väestön ikääntyminen eli väestömme ikärakenne. Vuosittain kuolleiden määrä on ollut kasvusuunnassa jo 60 vuotta, sanoo tiedotteessa Tilastokeskuksen yliaktuaari Auli Hämäläinen.
– Ennakkotietojen mukaan kuolleiden määrä tuhatta henkeä kohden on ollut alkuvuonna 2021 normaalia matalampi ja loppuvuonna puolestaan korkeampi kuin normaalisti. Tämän taustalla olevia syitä päästään katsomaan tarkemmin, kun kuolemansyytilaston aineisto valmistuu. Korona voi osaltaan selittää loppuvuoden korkeampaa kuolleisuutta, Hämäläinen pohtii.
Syntyneitä oli viime vuonna 49 583. Se on 3 120 lasta enemmän kuin vuonna 2020. Silti syntyneitä oli noin 7 800 vähemmän kuin kuolleita.
– Syntyvyyden yhdeksän vuotta putkeen jatkuneen laskun jälkeen on nyt ollut kaksi peräkkäistä vuotta nousua, eli nuoli osoittaa tällä hetkellä ylöspäin, sanoo tiedotteessa Tilastokeskuksen yliaktuaari Joonas Toivola.
Vauvabuumin sijaan hän kuitenkin puhuu mieluummin syntyvyyden elpymisestä.
Maan sisäisessä muuttoliikkeessä nähtiin tiedotteen mukaan uusi käänne viime vuonna. Uusimaa kärsi muuttotappiota muualle Suomeen. Sitä ei ole tiedotteen mukaan tapahtunut kertaakaan aiemmin vuosina 1951–2020, jolta ajalta asiasta löytyy tilastoja. Tappiota tuli 2 575 henkilön verran.
Lisäksi pääkaupunkiseudun muuttotappio muihin kuntiin oli selvästi suurin tällä samalla aikajaksolla. 5 346 henkilöä enemmän muutti pois pääkaupunkiseudulta kuin muutti sinne.
– Uudenmaan maakunnan historiallinen muuttotappio muualle Suomeen selittyy lähtömuuton kasvulla. Jos verrataan vuosia 2019 ja 2021, tulomuutto muista maakunnista Uudellemaalle on vähentynyt kymmenyksen ja samaan aikaan lähtömuutto Uudeltamaalta muualle Suomeen on kasvanut neljänneksellä, selvittää Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo.
Viime vuoden aikana Uusimaa menetti muuttotappiona väestöä Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen, Päijät-Hämeeseen, Varsinais-Suomeen, Pohjois- ja Etelä-Savoon ja Lappiin.
Suomen ulkomailta saama muuttovoitto (22 305) on sekin uusi ennätys. Tämä selittyy etenkin maastamuuton vähenemisellä.