Neljä kyselyä lapinjärveläisille – "Saamme kaivettua esille sen, mikä asia ihmisille on oikeasti tärkeää"

Lapinjärvi kerää kevään mittaan neljällä kyselyllä tietoa siitä, miten kuntalaisten arki sujuu ja mitä voisi palveluissa parantaa.

Kyselyrypäs liittyy kuluvan vuoden lokakuun lopussa päättyvään Open Agenda -hankkeeseen, joka tähtää kuntalaisten arkea helpottavien uusien digitaalisten palvelujen syntymiseen.

– Jos ihmiset vastaavat kaikkiin kyselyihin, niin saamme kaivettua esille sen, mikä asia ihmisille on oikeasti tärkeää eli onko se esimerkiksi terveyspalvelut, yritysten tukeminen vai liikkumismahdollisuuksien parantaminen, Lapinjärven elinkeino- ja viestintäsihteeri Jonna Nygård kertoo.

Parhaillaan käynnissä oleva ensimmäinen kysely pureutuu ympäristöön ja yhteisöön. Kysely on otettu hyvin vastaan sillä ensimmäisen vuorokauden aikana vastauksia oli kertynyt jo yli kuusikymmentä.

– Tämä on todella positiivinen asia, Nygård sanoo ja kiittelee jo vastanneita hyvistä ja perusteellisista vastauksista.

Helmikuun loppupuolella kysellään palveluista ja sivistyksestä, maaliskuussa elinkeinotoiminnasta, taloudesta ja tulevaisuudesta ja huhtikuussa tiedottamisesta, osallisuudesta ja ihmislähtöisyydestä.

– Olemme nostaneet kyselyyn kaikki asiat, jotka löytyvät myös meidän kuntastrategiastamme.

Kyselyyn voi vastata Lapinjärven kunnan nettisivuilla sekä Facebook-sivulla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Open Agenda -hankkeen kokonaisbudjetti on 616 900 euroa, josta valtion rahoitusosuus 524 300 euroa (85 %) ja kunnat 92 535 euroa. Lapinjärven kunnan osuus on 18 200 euroa.

Hankkeen toteuttajana toimii Iin kunnan toimeksiannolla Iin Micropolis Oy ja osatoteuttajina Lapinjärven kunnan lisäksi Tuusula, Pietarsaari ja Inari. Mukana on myös PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut