Koronatartuntojen jäljittämistä rajataan lisää Loviisassa – karanteeniin asettamisesta luovutaan

Koronavirustartuntojen erittäin korkean ilmaantuvuuden takia myös Loviisassa joudutaan monen muun Uudenmaan kunnan tavoin rajaamaan lisää altistuneiden kontaktien jäljittämistä ja näin ollen luopumaan karanteeniin asettamisesta.

Tartunnat tulevat tietoon viiveellä, eikä tartuntojen leviämistä pystytä ehkäisemään jälkikäteen varsinaisen karanteeniajan päätyttyä tehtävillä karanteenimääräyksillä.

– Ehdimme edelleen ottaa yhteyttä kaikkiin virallisessa koronavirustestissä positiivisiksi osoittautuneisiin, tosin sekin alkaa olla haastavaa, toteaa johtava lääkäri Marika Ylärakkola.

– Jo aiemmin olemme tiedottaneet, että olemme joutuneet hiljalleen luopumaan altistuneiden jäljittämisestä kouluissa ja päiväkodeissa, ja käytännössä näistä on jouduttu luopumaan myös työpaikoilla ja harrastusryhmissä. Nyt, kun tilanne jatkuu edelleen yhtä haasteellisena, siirrymme tartunnanjäljityksen osalta THL:n ohjeisiin, jotka on suunnattu tartunnanjäljityksen ruuhkakunnille. Tämän myötä myös perhealtistumisten kartoittaminen jää nyt pois.

Ylärakkola muistuttaa, että jokaisen oma toiminta on koronaviruksen leviämisen estämiseksi tärkeää.

– Omikron-muunnos leviää hyvin nopeasti ja oireisen on suositeltavaa eristää itsensä. Positiivisen testituloksen saaneen on nyt syytä informoida omia lähikontaktejaan, kehottaa Ylärakkola.

– Rokottautuminen koronavirusta vastaan suojaa vakavalta tautimuodolta ja auttaa sairaalakuormituksen rajoittamisessa.

Lisää tietoa testiin hakeutumisen kriteereistä on Loviisan kaupungin verkkosivustolla.

Loviisan kaupungin verkkosivustolla on lisää tietoa myös eristys- ja karanteenisuosituksista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut