Nyt on perinteisesti monille otollinen sauma muokata tuoretta verokorttia.
Jos työtilanne tai tulot ovat muuttuneet, verokortin tulorajaa on todennäköisesti syytä päivittää, Verohallinto tiedottaa.
Viime vuonna yli 750 000 henkilön tulot ylittivät verokorttiin merkityn tulorajan.
Tämä tarkoittaa, että heitä verotettiin loppuvuodesta lisäveroprosentilla, joka on selvästi perusveroprosenttia korkeampi.
– Vaikka yli 2 miljoonaa henkilöä teki viime vuoden aikana muutoksia verokorttiinsa, harmillisesti kaikki eivät muistaneet tai huomanneet muokata omaansa, ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta sanoo.
– Tämä tarkoittaa, että joulukuun tilipäivä on ollut monessa taloudessa ikävä yllätys, Ylitalo jatkaa Verohallinnon tiedotteessa.
Osa ihmisistä tekee tarpeettomasti uuden verokortin.
Päivi Ylitalo
Verohallinto arvioi verokortin tulorajan henkilön aikaisempien tulojen perusteella.
Jos työtilanteessa tai tuloissa on ollut muutoksia, kannattaa tilata uusi verokortti ajantasaisilla tulotiedoilla.
Jotta oman verokortin tuloraja riittää koko vuoden tuloille, se kannattaa tarkistaa nyt.
Verohallinto tiedottaa myös, että vuoden 2022 verokortti löytyy OmaVerosta.
Jos Verohallinnon tekemä arvio tänä vuonna saatavista tuloista vaikuttaa olevan pielessä, kannattaa tehdä uusi verokortti OmaVerossa.
– Kun tuloraja ja veroprosentti ovat heti alkuvuodesta oikean suuruiset, maksaa tuloistaan veroja tasaisesti pitkin vuotta, Ylitalo neuvoo Verohallinnon tiedotteessa.
Verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu helmi-joulukuulle, ei siis koko kalenterivuodelle.
– Osa ihmisistä tekee tarpeettomasti uuden verokortin, koska pitää erehdyksessä verokorttiin merkittyä tulorajaa koko vuoden tulorajana. Verokortin alareunasta löytyy kuitenkin arvio koko vuoden tuloista, Ylitalo sanoo tiedotteessa.
Nyt on suosituin aika muuttaa alkaneen vuoden verokorttia: viime vuoden tammikuussa tehtiin yli 360 000 uutta verokorttia, Verohallinto tiedottaa.
75 prosenttia kaikista verokorttihakemuksista tehtiin vuonna 2021 OmaVerossa.
Paperiset verokortit saapuvat asiakkaille vaiheittain, kuitenkin viimeistään tammikuun puoleen väliin mennessä.
Tammikuussa käytetään vielä vuoden 2021 verokorttia.
– Poikkeuksena ovat verokortit, joihin asiakas on itse tehnyt muutoksia joulu-tammikuun aikana. Joulukuussa tehdyt verokortit tulivat voimaan vuoden alusta lähtien, tammikuussa tehdyt heti verokortin valmistuttua, Ylitalo sanoo Verohallinnon tiedotteessa.