Hälytys | Kolme loukkaantui lievästi ja autot romuttuivat pahoin risteyskolarissa Valkontiellä

Kolme henkilöä loukkaantui lievästi ja kaksi henkilöautoa romuttui pahoin Valkontiellä Loviisassa sattuneessa risteyskolarissa. Törmäys sattui torstaina kello 16.20 aikoihin Valkontien ja Antinkyläntien risteyksessä, jossa on sattunut vuosittain useita vastaavanlaisia kolareita.

Törmäys sattui, kun Mazda-merkkinen katettu avoauto oli ajanut Valkontietä Loviisan keskustan suuntaan, ja Valkon suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli samaan aikaan kääntymässä Antinkyläntielle, jolloin autojen etuosat törmäsivät. Molemmat autot romuttuivat lunastuskuntoon, mutta pysyivät kuitenkin tiellä.

Paloesimies Mika Kristian Tepsa kertoi, että törmäys oli melko raju, mutta molempien autojen turvatyynyt olivat lauenneet ja lisäksi kaikilla kolmella osallisella oli turvavyöt, joten loukkaantumiset jäivät lieviksi.

Hänen mukaansa kaikki kolme vietiin kuitenkin ambulansseilla Porvooseen tarkistettavaksi

Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt kestivät puolisentoista tuntia, jonka ajan liikennettä ohjattiin yhdellä kaistalla vuorotellen molempiin suuntiin. Paikalle hälytettiin Loviisan pelastusaseman ja Lovisa FBK:n yksiköitä, kaksi ambulanssia, ensihoidon esimiesyksikkö sekä poliisin partio.

Tien pinta on kolaripaikalla erittäin liukas lumisateen takia.  Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus

– Talvikeli, kommentoi paloesimies Tepsa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut