Poliisille ilotulitteista jo 200 hälytystä, vaikka uusivuosi ei ole edes alkanut – "Aina kun vuodenvaihde lähestyy, ilotulitteita koskevat hätäilmoitukset lisääntyvät"

Vaikka uudenvuoden ilotulitteita saa ampua vasta huomisesta kello 18 alkaen, poliisilla on ollut jo 200 ilotulitteisiin liittyvää tehtävää. Asiasta kertoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta.

Vahinkojakin on jo syntynyt: esimerkiksi Vantaalla ravintolan terassille ammuttu ilotulite sytytti keskiviikkona palon, jonka sivullinen onnistui sammuttamaan lumella. Tapauksesta kertoi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Twitterissä.

– Aina kun vuodenvaihde lähestyy, ilotulitteita koskevat hätäilmoitukset lisääntyvät, sanoo Arvelin.

Viime vuodenvaihteessa hätäilmoituksia ja tehtäviä tuli noin 500, mistä noin 400 uudenvuoden aattona ja noin 100 uudenvuodenpäivänä. Lukuihin sisältyvät kaikki ilotulitteisiin liittyvät ilmoitukset, kuten väärään aikaan paukuttelu ja vahinkojen aiheuttaminen ilotulitteilla.

Tämän vuoden lukuun saattaa Arvelinin mukaan vaikuttaa se, että eri tahot ovat julkisuudessa toivoneet ilotulitteiden käytön välttämistä.

Annoitko papatin teinille? Satojen eurojen sakko voi uhata – Näin ilotuliterikoksista rangaistaan, koskee myös suojalasipykälää

90 prosenttia silmävammoista niille, jotka eivät käytä suojalaseja – Lähes puolet ilotulitteiden aiheuttamista vammoista katsojille

Ilotulitusrikokset paljastuvat Arvelinin mukaan useimmiten juuri ilmoitusten perusteella.

– Joskus käy sellainenkin tuuri, että poliisipartio sattuu ajamaan paikalle.

Kun poliisi lähtee liikkeelle ilmoituksen perusteella, jäljellä on usein enää roskat. Joskus poliisi kuitenkin yhyttää tekijät paikalta tai sieltä poistumasta, ja silloin rapsahtavat armotta sakot.

Koiran ääniherkkyys voi olla perua pentuajoilta – sadat lemmikit pakenevat taas pauketta hotelliin: "Pelko ei lähde pakottamalla"

Poliisi toivoo huomaavaisuutta uudenvuoden ilotulittajilta

Metelillä karkotettiin pahoja henkiä – Nykyisin ilotulitteet herättävät paheksuntaa ja tina on kielletty: näillä uusilla tavoilla voit ottaa vastaan vuoden 2022

Helsinki rajoittaa ilotulitteiden ampumista – kielto koskee näitä alueita

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut