Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näistä matkakohteista suomalaiset haaveilevat, kertoo ebookers

Lappi jatkaa ensi vuonna suomalaisten kiinnostavimpien matkakohteiden joukossa. Tulevan vuoden houkuttelevimmissa kohteissa näkyy myös suomalaisten kasvava halu matkata jälleen ulkomaille, kertoo nettimatkatoimisto ebookers tiedotteessaan.

Matkatoimiston mukaan Etelä-Euroopan kohteiden rinnalle tekevät toivelistalla paluun Dubai ja Kaakkois-Aasian kohteet. Näiden lisäksi matkoja ensi vuodelle suunnitellaan ahkerasti Euroopan suurkaupunkeihin Lontooseen ja Roomaan.

– Lappi näyttää valloittaneen sydämet pysyvästi, mutta ensi vuoden haaveissa suomalaisilla näyttää olevan matkat ulkomaille. Etenkin kaukomatkoja suunnitellaan taas enenevissä määrin, kun Phuket, Pattaya ja Dubai palaavat matkahaaveisiin, sanoo tiedotteessa ebookersin viestinnästä vastaava Rebecca Murphy.

Hän neuvoo, että varausta tehtäessä kannattaa edelleen tarkistaa paikalliset matkustusrajoitukset ja -suositukset .

Kuluvan vuoden suosikeissa ebookersilla näkyy neljä kohdetta Espanjasta ja Keski-Suomi. Tiedotteen mukaan kiinnostavin kohde on ollut Costa del Sol.

Neljännellä sijalla on kuitenkin Keski-Suomi.

– Lappi oli kuluneena vuonna suosituin kotimainen kohde, mutta on hienoa nähdä Keski-Suomen päässeen mukaan suomalaisten suosikkikohteiden listalle. Datamme kertoo, että Keski-Suomen kohteista Jyväskylä on ollut tänä vuonna suosituin, Murphy jatkaa.

Katse tulevaan vuoteen 2022. Kiinnostavimmat kohteet ebookersin sivuilta vuodelle 2022. Perustuu majoituskohteiden kiinnostukseen vuodelle 2022 ebookersin verkkosivuilla 1.1.2022–31.12.2022 välisenä ajanjaksona.

1. Lappi.

2. Lontoo, Iso-Britannia.

3. Gran Canaria, Espanja.

4. Phuket, Thaimaa.

5. Pattaya, Thaimaa.

6. Teneriffa, Espanja.

7. Aurinkorannikko, Espanja.

8. Rooma, Italia.

9. Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

10. Kreeta, Kreikka.