Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kun akku syttyy, sitä on lähes mahdoton sammuttaa – Tässä pelastajien 10 vinkkiä, joilla ehkäiset katastrofin

Ylilataaminen, korkea lämpötila tai kolhu voivat aiheuttaa akkupalon. Palavan akun sammuttaminen on äärimmäisen vaikeaa ja usein mahdollista vain upottamalla palava akku veteen. Sen vuoksi tärkeintä olisi pyrkiä ehkäisemään akkupaloja ennalta, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (Spek) tiedotteessaan.

Spekin palontorjuntatekniikan asiantuntija L auri Lehto sanoo, että kotona olisi hyvä miettiä jo etukäteen, miten toimitaan, jos esimerkiksi kännykän akku kuumenee voimakkaasti latauksen aikana.

– Kuinka ja kuka pystyy reagoimaan? Miten laite saadaan pois latauksesta ja löytyykö sille turvallista paikkaa, johon sen voi nopeasti siirtää viilentymään, neuvoo Lehto pohtimaan asioita jo ennakolta.

Lehdon mukaan vesi olisi tehokkain tapa sammuttamisessa

– Palavan laitteen kuljettaminen paikkaan, jossa sen saisi upotettua veteen, ei ole ihan yksinkertaista, Lehto jatkaa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Pelastusopisto testasivat erilaisia litiumioniakkupalon sammutusmenetelmiä aiemmin tänä vuonna. Testeissä kävi ilmi, että akkupalon sammuttaminen on hyvin vaikeaa ja riskialtista.

Akkupalo tuottaa runsaasti myrkyllisiä kaasuja ja mahdollisia voimakkaita tulisuihkuja tai purkauksia. Liekit, suihkupalot, kipinät ja heitteet voivat sytyttää muita lähellä olevia materiaaleja.

– Jos akku tai laite toimii latauksessa omituisesti, pitää outoa ääntä, kuumenee tai pullistuu, sen voi yrittää siirtää turvalliseen paikaan jäähtymään. Jos latauksessa oleva laite syttyy tuleen, ensin pitäisi yrittää irrottaa laite latauksesta, jos se vain suinkin on mahdollista, Lehto opastaa.

Tiedotteessa muistutetaan, että akkupalosta syntyvän savun hengittämistä on vältettävä, on soitettava hätänumeroon ja noudatettava annettuja ohjeita. Tiedotteen mukaan akkupalon sammuttaminen on yleensä pelastuslaitoksen tehtävä. Palon jälkeen on vielä huolehdittava huolellisesta tuulettamisesta.

Sähköpyörien ja sähköpotkulautojen akut ovat matkapuhelimen akkuja suurempia. Sen vuoksi niiden sammuttaminen on vielä huomattavasti vaikeampaa.

Suurten akkujen palot ovat hyvin aggressiivisia. Palossa syntyvien myrkyllisten kaasujen, palavien heitteiden ja korkean lämpötilan vuoksi sammutustyö vaatii myös ammattilaisilta erityisvarusteet.

– Jokaisen sähköpyöräilijän tai sähköpotkulautailijan tulisi varmistaa taloyhtiön ohjeista, missä sähköpyörän tai sähköpotkulaudan akun lataaminen on turvallista, Lehto sanoo.

Suurempien akkujen lataaminen pitäisi tapahtua tiedotteen mukaan hallitusti yhdessä paikassa, esimerkiksi pyörävarastossa, jonka katossa on palovaroitin. Pyörävarastot ovat palo-osastoja eli tiloja, jotka voi sulkea. Se hidastaa mahdollisen palon leviämistä.

– Kaikkien asukkaiden pitää myös tietää, miten toimitaan, jos vahinko pääsee sattumaan, Lehto toteaa.