Turvallista ja häiriötöntä joulun odotusta – "Johdotettuja koristeita kannattaa pitää silmällä, koska muuntajat, johdot tai valot voivat kuumentua liikaa"

Joulukuu on saapunut, se glögin, pipareiden sekä joulukoristeiden aika. Taloyhtiöissä asukkaat virittäytyvät joulun tunnelmaan. Mutta miten yhtiössä saa jouluun oikein virittäytyä?

Asukkaalla on lähtökohtaisesti oikeus sisustaa huoneistonsa sekä parvekkeensa oman halun mukaisesti, mutta koristelussa erityisesti valojen osalta tulee huomioida naapurit ja tietenkin paloturvallisuus.

Erilaiset vilkkuvat ja kirkkaat valosarjat saattavat haitata naapureita, joten vältä parvekkeen diskovalaistusta. Ääritilanteessa taloyhtiö voi kieltää valot, jos ne aiheuttavat selkeää vaaraa tai meteliä.

Miksipä ei taloyhtiö antaisi ohjeita asukkaille jouluvalojen käytöstä sekä kannustaisi keskustelemaan naapurin kanssa, jos suunnitelmissa on isompikin valoinstallaatiota. Etukäteen keskustelemalla asiat yleensä järjestyvät parhaiten.

Jos taas osakas aikoo tehdä parvekkeellaan muutostöitä, tarvitaan yhtiöltä lupa, jos työt voivat vaikuttaa yhtiön julkisivuun. Myös kiinteät valoasennukset parvekkeelle vaativat yhtiön suostumuksen.

Entä rappukäytävän joulukoristeet ja ovikranssit, nuo kerrostalon kestoaiheet.

Pelastuslaki kieltää periaatteessa tavaroiden säilyttämisen kerrostalojen kulkureiteillä, jolloin lakia sovellettaessa ei tavanomaiset ilmoitustaulut, kynnysmatot tai ovikoristeet olisi kiellettyjä.

Sen sijaan lastenvaunujen, pulkkien tai muiden kulkua haittaavien esineiden säilytys on porraskäytävässä kielletty. Jos taloyhtiö haluaisi hankkia yhteiseksi iloksi joulukuusen, tulisi se sijoittaa pihalle, ei aulaan tai porraskäytävään.

Paloturvallisuus tulee aina ottaa huomioon, kun sytyttää kynttilöitä tai jouluvaloja. Johdotettuja koristeita kannattaa pitää silmällä, koska muuntajat, johdot tai valot voivat kuumentua liikaa.

Vaurioituneita koristevaloja ei pidä koskaan käyttää tai yrittää itse korjata. Myös aidon kynttilän näköiset tekovalot ovat turvallisempia kuin aidolla liekillä palava kynttilä. Toki tuoksu ja lämpö jää puuttumaan. Tukesilta löytyy ohjeita joulu- ja koristevalojen turvallisesta käytöstä.

Monta muistutettavaa asia jää vielä olisi, mutta tämä niistä ehkä tärkein. Asunnoissa tulee aina olla toimiva/t palovaroitin, joten muistathan tarkistaa sen toiminnan.

Varoittimen avulla moni alkava palo huomataan jo ennen suurempaa vahinkoa. Patterin vaihto varoittimeen ei yksin riitä, vaan koko laite tulisi uusia noin 7–10 vuoden välein.

Valoa joulun odotukseesi!

Marika Sipilä

Kirjoittaja on Porvoon Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut