Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puolet kassoista laskee jäsenmaksuaan – Näissä työttömyyskassoissa maksu laskee eniten

Suomessa on ensi vuonna 18 työttömyyskassaa. Jäsenmaksu laskee näistä yhdeksässä. Kuukaudessa 3 000 euroa ansaitsevan palkansaajan työttömyyskassan jäsenmaksu laskee keskimäärin 13 prosenttia, kertoo tiedotteessaan Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö (TYJ).

Kassoista kaksi nostaa jäsenmaksuaan ensi vuonna. Muilla jäsenmaksu säilyy ennallaan tai muuttuu kassojen yhdistymisen vuoksi siten, että vaikutus riippuu aiemmasta kassasta.

Tiedotteen mukaan 3 000 euroa kuukaudessa ansaitsevista palkansaajista eniten laskee Työttömyyskassa Finkan jäsenten maksu. Heitä on noin 18 000.

Työttömyyskassa Finka muodostaa vuoden alussa Teollisuuden työttömyyskassan ja Rakennusalan työttömyyskassan kanssa Avoimen työttömyyskassan. Myös Teollisuuden ja Rakennusalan työttömyyskassojen nykyisten jäsenten maksu pienenee reilusti.

Tänä vuonna 3 000 euroa ansaitsevan Työttömyyskassa Finkan jäsenen maksu on 198 euroa. Ensi vuonna maksu uudessa kassassa on noin puolet tästä, 96 euroa.

Myös Suomen Elintarviketyöläisten kassa laskee jäsenmaksuaan huomattavasti. Sen 3 000 euroa ansaitsevan jäsenen maksu on tänä vuonna 180 euroa. Ensi vuonna hän maksaa 108 euroa.

-

Jäsenmaksujen lasku johtuu tiedotteen mukaan suurelta osin parantuneesta työllisyystilanteesta. Kassojen etuusmaksatus on yhä koronaepidemiaa edeltävää vuotta korkeammalla tasolla, mutta tilanne on kohentunut nopeasti. Tämän vuoden lokakuussa ansiopäivärahakulut olivat enää 17 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2019.

Edellytykset laskea jäsenmaksuja luo ennen koronapandemiaa koottu puskurivarallisuus. Viime vuoden lopussa työttömyyskassojen tasoitusrahastoissa oli varallisuutta yhteensä noin kolmen vuoden menoja vastaava määrä.

Kassojen määrä on laskenut selvästi viime vuosien aikana. Ensi vuoden alussa kassojen määrä laskee yhdistymisten vuoksi 21 kassasta 18 kassaan. Tiedotteessa todetaan, että yhdistymiset lisäävät kassojen tehokkuutta ja luovat siten mahdollisuuksia alentaa jäsenmaksuja.

Työttömyyskassan jäsenmaksu on euromääräinen vuosi- tai kuukausimaksu tai ansioon sidottu prosenttiperusteinen maksu. Niillä rahoitetaan kassan etuus- ja hallintomenoja. Työttömyyskassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.

Kaikki Suomessa tällä hetkellä toimivat 21 työttömyyskassaa ovat jäseninä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestössä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.