Uutissuomalainen: Kiinteistönvälitysliikkeet saavat yhä aluehallintovirastoilta varoituksia 2016 voimaan tulleen pätevyysvaatimuksen laiminlyönneistä

Kuvituskuva. Arkisto/Kask Evelin

Uutissuomalainen kertoo, että kaikki kiinteistönvälitysliikkeet eivät vieläkään noudata välittäjien ammattipätevyyttä koskevaa vaatimusta, joka tuli voimaan 2016.

Siitä lähtien aluehallintovirastot (avit) ovat antaneet välitysliikkeille varoituksia pätevyysvaatimusten laiminlyönneistä joka vuosi – yhteensä 27. Esimerkiksi toissa vuonna varoituksia annettiin viisi, viime vuonna neljä ja tänä vuonna lokakuuhun mennessä kolme. Määräaikaisia toimintakieltoja on annettu samasta syystä yhteensä neljä, joista viimeisin 2019.

Vuodesta 2016 alkaen välitysliikkeen palveluksessa ja jokaisessa toimipaikassa välitystehtäviä tekevistä vähintään puolella on pitänyt olla laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) tai laillistetun vuokrahuoneiston välittäjän (LVV) tutkinto. Tätä ennen pätevyys vaadittiin vain liikkeen vastaavalta hoitajalta. Laittomaksi katsotaan tilanne, jossa vaje tutkintojen suorittaneiden osuudessa on kestänyt vähintään kolme kuukautta.

Aveista arvioidaan Uutissuomalaiselle, että tilanne on kehittynyt välitysliikkeissä ammattipätevyyden suhteen parempaan suuntaan ja yhä useammalla välittäjällä on nykyisin tutkinto.

Kiinteistöalan Keskusliiton kyselyyn viime vuodenvaihteessa vastanneista välittäjistä 80 prosenttia ilmoitti suorittaneensa LKV- tai LVV-tutkinnon. Kyselyyn vastasi noin 700 välittäjää.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.