Suojelunhaluiseksi isäksi tunnustautuvan miehen arki kulkee lasten ehdoilla.
Antti ja Siiri Railio tulevat haastatteluun yhteisen, vuonna 2020? ostetun omakotitalonsa autotallissa sijaitsevaan studioon. Omakotitalon puolella viettävät lauantaita uusioperheen seitsemän lasta. Nuorin, 1-vuotias Isla on parin yhteinen ja juuri päiväunilla. Lisäksi suurperheen arkeen väriä tuovat Siirin 8-, 9-, 14- ja 15- vuotiaat lapset sekä Antin 7- ja 13-vuotiaat tyttäret.
Haastattelun ajan Siiri seurailee jatkuvasti kännykkäänsä. Sillä on hyvä monitoroida sisällä tapahtuvaa arkea, joka ei pysähdy toimittajan vierailuun.
– Mitä me Antti tänään syödään? Lapset kysyvät, Siiri toteaa.
– Kysy, mitä hyvää halutaan jauhelihasta?
– Kuulemma tortilloita. Montako jauhelihapakettia?
– Kaksi, vastaa Antti.
Se että se aina puolustaa mua, auttaa mua kaikessa. Se osaa toteuttaa asioita mitä me pyydetään, vaikka majan rakennus ja se osaa leipoa kaikkea mitä pyydän.
Ruuanlaitto onkin nimenomaisesti Antin vastuulla ja ruokaa kuluu.
– Jos tekee kokoperunoita riittää kaksi kiloa. Jos tehdään muusia, niin pitää olla ainakin kolme, Antti naurahtaa.
Siirin vastuulla on organisoida, pitää huolta aikatauluista. Antti taas kuulemma on perinyt omalta isältään sellaisen auktoriteetin, että komentamistilanteissa häneltä riittää kertaalleen sanominen.
– Antti on kuitenkin sellainen, että esimerkiksi nukkumaanmenoaikaan hän saattaa jäädä juttelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa lasten kanssa. Siinä kohtaa joutuu mennä jo komentamaan, että oikeasti huomenna on kouluaamu, Siiri hymähtää.
Antti toteaa, että hän on jo pienestä pojasta sanonut, että haluaa ison talon emännäksi.
Koska se suostuu viemään mut kaikkiin mun unelmien paikkohin. Antti aina tukee mua ja rakastaa mua.
– Olen aina halunnut suuren perheen. Pitäisi kai varoa, mitä toivoo, mies naurahtaa.
Monet, varsinkin miehet, tulevat usein kommentoimaan Antin ratkaisua suurperheessä.
– Kuulemma mä oon ottanut kovan pestin ja pitäisi hattua nostaa. En kyllä itse näe tässä mitään niin erityistä.
Pari tapasi häissä vuonna 2018 ja asiat etenivät melko nopeasti vakavalle asteelle. Toisen lapsien tapaaminen luonnollisesti jännitti molempia.
– Jos lapset eivät tykkäisi toisesta tai jos he eivät tykkäisi toisistaan, pariskunta toteaa.
Mä rakastan iskää, koska se aina puolustaa ja auttaa mua ja suostuu aina pelaamaan mun kans lautapeliä. Iskä tekee hyvää ruokaa.
Siiri oli kuitenkin varma, ettei huolta olisi.
– Se tapa, millä Antti puhui omista lapsistaan ja kuinka oli omien tyttäriensä kanssa vakuutti jo etukäteen, että Antista tulisi hyvä lisä meidänkin perheeseen.
Niinhän siinä kävikin. Ensi tapaamisella Siirin lapset hyökkäsivät Antin kimppuun, roikkuen ison karhumaisen miehen ympärillä.
– Minun vanhin ja Siirin toiseksi vanhin lapsi ovat ihan paita ja peppu, parhaita ystäviä. Ihmetyttää, miten helposti kaikki oikeastaan menikään, Antti kertoo.
Sitten mies naurahtaa yhdelle alkuaikojen muistolle.
Antti on kärsivällinen ja auttaa mua aina kun tarvii. Musta on kiva kun se aina antaa sellasia pieniä elämänvinkkejä.
– Siiri oli meillä ja toinen tytöistä totesi: Iskä taitaa tosi kovasti haluta tuon tytön itselleen. Isää siinä vähän sitten punastutti.
Vuosi sitten, juuri isänpäivän alla parin perhe täydentyi yhteisellä lapsella.
– Isla on perinyt molemmilta kovan äänen ja vahvan temperamentin, Antti kertoo.
Suosikkijuttu Islalle on seurailla isän kokkaamista.
– Isla on usein mun sylissä kun laitan ruokaa. Toisella kädellä hipsuttaa ihanasti olkapäästä ja toisella ojentelee ja osoittelee kaikkia ruokia. Itse olen samalla lailla äidin ruuan laittoa seuraamalla ja auttamalla oppinut rakkauden ruuan laittoon.
Se on vahva, aina suojelee mua, se on vitsikäs ja se aina pelaa innokkaasti ja tekee hyvää ruokaa. Antti auttaa mua aina matikan läksyissä.
Myös musikaalisuus ja kiinnostus musiikkiin on periytynyt.
– Kaikki musiikki kiinnostaa ja Isla tykkää soittaa kaikenlaisia soittimia. Kovasti myös tanssittaan, jos jostain lähtee musiikkia soimaan, vanhemmat kertovat.
Ison uusioperheen pyörittäminen ei aina ole helppoa. Silti kumpikin sanoo asian menevän melko jouhevasti.
– Meillä on isoista kasvatuslinjoista hyvin samanlaiset näkemykset. Sitten on jotain, noh Antti ei oikein ole hyvä aikatauluissa, Siiri toteaa samalla Anttia merkitsevästi katsoen.
– Mutta pääasiassa työnjako menee hyvin.
Arkea helpotetaan kaupan noutopalveluilla ja joka toinen viikko käy siivouspalvelu siivoamassa talon alakerran.
– Tällaiset pienet asiat helpottavat, kun esimerkiksi aika ei kulu kauppaostoksilla. Pyykit pesen vasta kun suurin osa lapsista on toisilla vanhemmillaan. Pyykkiä saisi pestä varmaan kolme koneellista päivässä. Loppuisi jo kuivatustilakin, Siiri kertoo
Keikka-arkea ei hetkeen ole ollut, mutta sekin onneksi onnistutaan aikatauluttamaan. Lastenhoitoapua on jouduttu pyytämään yllättävänkin harvoin.
– Nyt alkaa taas keikkailu. Marras-joulukuussa on joulun ajan kirkkokonsertteja ympäri Suomen, mutta Siiri pystyy hoitamaan pääasiassa työvuoronsa niiden mukaisesti. Aina on jonmpi kumpi vanhempi kotona, Antti kertoo.
Konserttikiertue saapuu myös Seinäjoelle joulukuun 3. päivä.
– Keikoilta tulen aina kotiin, jos se vain on mahdollista. Lapset ovat muuttaneet ihmisenä ja laittaneet prioriteettejä uuteen järjestykseen.
Entä tuleeko autossa istuttua enemmän suurperheen arkea pyörittäessä vai keikoilla?
– Kilometrejä tulee ehkä vähemmän nyt, mutta kyllä siellä autossa tulee aika paljolti oltua.
Kun molemmilta kysyy, millainen Antti on isänä, esiin nousee kuunteleminen ja huolehtimisen halu.
– Ihan sama, mikä asia, niin Antti kyllä jaksaa kuunnella ja selittää asioita. Hän on ihan yhtä innostunut oli lapsen ikä mikä tahansa, Siirii, toteaa.
– Mä olen todella suojelunhaluinen kaikista lapsista ja ne tietää, että muhun voi luottaa ja mulle voi kertoa kaikki asiat. Oon sellanen iso karhu, jonka suojiin kaikki voi tulla, Antti jatkaa.
Moni suurperheen vanhempi voi ajatelle aikoja, kun lapset ovat muuttaneet kotoaan. Sitten on aikaa olla yhdessä.
– Me ollaan jo mietitty, miten sitten viedään lapsenlapsia ulkomaille. Noissa etupihan männyissä on varmaan 350 linnunpönttöä kun Antti tekee niitä lastenlasten kanssa uusia joka kesä, Siiri naurahtaa.
– Niin ja pizzauuni pihassa, jossa voin laittaa lapsenlapsille ruokaa, Antti jatkaa.
– Niin ja sitten on suunniteltu, että tuonne yläkertaan voisi takapihalta rakentaa portaat ja siitä liukumäki, joka tulee uima-altaaseen, joka ehkä joskus tulee meidän pihaan.
Sitaateissa olevat kommentit ovat Antin lasten ja bonuslasten kommentteja kysymyksiin: Miksi rakastavan häntä ja mikä hänessä on parasta.