Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintoloiden rajoitukset jatkuvat näillä alueilla – Alan järjestö tyrmistyi päätöksestä

Voimassa olevat leviämisvaiheen ravintoloiden rajoitukset säilyvät ennallaan. Rajoitukset ovat voimassa 15. marraskuuta saakka Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Päijät-Hämeessä, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.

Rajoitusten sisältöön ei tullut muutoksia. Ravintoloissa anniskelu on näillä alueilla sallittu kello 07–24 ja ne saavat olla avoinna kello 05–01.

Jos alkoholin anniskelu on ravintolan päätoimiala, sisällä ja ulkona käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisällä käytössä vain 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Kaikilla asiakkailla tulee olla sisällä oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

Näitä rajoituksia ei tarvitse noudattaa, jos asiakkailta vaaditaan koronapassia.

Valtioneuvoston torstaina jatkamat rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.

Tällä hetkellä voimassa olevat rajoitukset ovat voimassa lokakuun loppuun.

Muualla maassa näitä seitsemää maakuntaa lukuun ottamatta rajoituksia ei ole voimassa

Yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat kuitenkin voimassa kaikilla alueilla.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi on tyrmistynyt valtioneuvoston päätöksestä.

MaRan tiedotteessa todetaan, että ravintola-ala on ainoa elinkeinoala, jolla on voimassa ankaria rajoituksia.

– Haluamme saattaa valtioneuvoston tämänpäiväisen päätöksen oikeuskanslerin tutkittavaksi. Odotamme mielenkiinnolla, miten oikeuskansleri perustelee rajoitusten jatkamisen etenkin ruokaravintoloiden osalta, sanoo Lappi tiedotteessa.

Toimitusjohtajan mukaan rajoitusten voimassaolon jatkaminen ei ole tartuntatautilain ja hybridistrategian mukaista.

– Valtioneuvosto on jättänyt alan yrittäjät ja työntekijät yksin kantamaan koronapandemian erittäin negatiivisia seuraamuksia, Lappi toteaa.