Koronapassi on käytössä tämän vuoden loppuun asti ja vain niillä alueilla, joilla rajoitukset ovat voimassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Otto Helve toivoo tähän muutosta.
Hänen mukaansa epidemian hallinnan kannalta olisi suotavaa, että koronapassi olisi käytössä myös niillä alueilla, joissa ei ole rajoituksia.
– Se ei kuitenkaan ole mahdollista nykylain mukaan, Helve toteaa.
Koronapassi on ollut käytössä vajaat kaksi viikkoa. Helve kertoo, että vielä ei voida sanoa, onko passilla ollut vaikutusta testausmääriin.
– Koronarokotusten ykkösannosten ottamisessa on ollut kasvua viime aikoina. Tämä voi johtua koronapassin käyttöönotosta. Ykkösannosten ottamisessa suurin nousu on ollut alle 35-vuotiaissa, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoo, että ministeriössä selvitetään mahdollisuutta, että koronapassia voisi käyttää nykyistä laajemmin.
– Asia on erittäin haastava perusoikeusnäkökulmasta, mutta asian selvittely on käynnistetty, toteaa Voipio-Pulkki.
Hän vielä huomauttaa, että koronapassin käyttämisen voimassaolon jatkaminen vaatii eduskunnan käsittelyn.
Voipio-Pulkki pitää ravintoloille määrättyjä rajoituksia perusteltuina, vaikka niistä tulleet tartunnat ovat vähentyneet.
– Epäselvissä tilanteissa tulleiden tartuntojen määrä lisääntynyt. Varsinkin myöhään yöaikaan tartuntariskit ovat kohtuullisen suuria. Virusta on vielä paljon liikkeellä, muistuttaa Voipio-Pulkki.
Helve vielä toteaa, että ravintoloiden toimijat itse päättävät, ottavatko käyttöön koronapassin.