Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähes 900 000 suomalaisen tili uhkaa jäädä pieneksi loppuvuonna, varoittaa verottaja

Verohallinto arvioi, että 890 000 henkilön verokortin tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tämän vuoden tammi–syyskuussa. Jos näin käy, tuloja verotetaan perusveroprosentin sijaan korkeammalla lisäprosentilla.

OmaVerosta voi tarkistaa, riittääkö verokortin tuloraja loppuvuodeksi. Verohallinnon tiedotteessa neuvotaan, että jos raja vaikuttaa ylittyvän, kannattaa tehdä uusi verokortti. Nyt muutoksen ehtii vielä tehdä.

Kun uuden verokortin tekee nyt, muuttunut veroprosentti ehditään huomioida marras- ja joulukuun tulojen yhteydessä.

– Kannattaa varmistaa, että tuloraja ei ole ylittymässä. Joulun alla voi olla ikävä yllätys, jos tuloja verotetaan perusveroprosenttia korkeammalla lisäprosentilla, sanoo tiedotteessa ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta.

Verohallinto arvioi, että tulorajansa ylittäviä on yhtä paljon kuin aiempina vuosina vastaavaan aikaan.

Palkansaajista noin kolmannes eli 1,66 miljoonaa on jo tehnyt tänä vuonna uuden verokortin. Heitä on 40 000 enemmän kuin viime vuonna.

– Koronatilanne on vaikuttanut monien ihmisten työtilanteeseen ja tuloihin. Verohallinto laskee perusverokortin veroprosentin edellisvuoden tulojen perusteella. Jos työtilanne on muuttunut, arvio ei välttämättä ole kohdillaan, kertoo Ylitalo.

Kaikista uusista verokorteista 75 prosenttia on tänä vuonna tilattu OmaVeron kautta. Vuonna 2019 määrä oli 66 prosenttia.

Verohallinto on tänä vuonna lähettänyt sähköpostimuistutuksia henkilöille, joiden veroprosentti vaikuttaa alkuvuoden tulojen perusteella liian matalalta. Muistutuksia on lähetetty ensimmäistä kertaa. Sähköpostimuistutuksen saa, jos on ottanut käyttöön Suomi.fi-viestit.

Muistutuksen yhteydessä Verohallinto ehdottaa automaattisesti uutta veroprosenttia. Näitä muistutuksia on lähtenyt kaikkiaan 40  000. Heistä vajaa kolmannes on hyväksynyt ehdotuksen sellaisenaan tai muokattuna.

– Harmillisesti yli 20 000 henkilöä ei ole hyväksynyt eikä hylännyt meidän ehdotustamme, sanoo Ylitalo.

Tänä ja viime vuonna on lisäksi kokeiltu tekstiviestillä muistuttamista. Tekstiviestejä on lähetetty 7 000 henkilölle, joiden veroprosentti vaikuttaisi olevan virheellinen.