Pienituloisten perheiden lapsia kalvaa syyllisyys ja häpeä – Näistä kaikista asioista he joutuvat luopumaan

Kuvituskuva. Pelastakaa lapset kyselyyn vastanneista kolmasosa pienituloisten perheiden lapsista kertoi, ettei voi harrastaa, koska perheellä ei ole siihen varaa Arkisto/Tiina Tynkkynen-Hieta

Sirpa Repo

Etenkin pienituloisissa perheissä lapsilla on huoli perheen pärjäämisestä. He kokevat, että menojen kattaminen on vaikeaa perheen tuloilla. Lapsia myös kalvaa syyllisyys ja häpeä.

Nämä tiedot selviävät Pelastakaa Lapset ry:n raportista Lapsen Ääni 2021: Perheen taloudellisen tilanteen vaikutukset lasten arkeen, hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteisiin.

Yhdistyksen verkkokyselyssä selvitettiin perheen taloudellisen tilanteen vaikutuksia lasten arkeen, hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteisiin. Perheen tulotason arvioivat 12–17-vuotiaat vastaajat.

– Perheen pärjäämisestä murehtiminen voi olla lapselle henkisesti kuormittavaa. Lapsen taakkaa saattaa osaltaan lisätä myös taloudellisen tilanteen aiheuttama huoli ja häpeä. Vastauksista kävi ilmi, että moni lapsi on perillä perheen tulotasosta ja ymmärtää hyvin, mihin perheen rahat riittävät, kertoo tiedotteessa lapsiköyhyysasiantuntija Aino Sarkia Pelastakaa Lapset ry:stä.

Vastaajista 44 prosenttia koki tiedotteen mukaan, että perheen menojen kattamisessa on vähintään pieniä vaikeuksia. Pienituloisten perheiden lapsista näin koki 60 prosenttia, kun taas hyvätuloisten perheiden lapsista vain kaksi prosenttia koki menojen kattamisen vaikeaksi. Yksinhuoltajaperheissä lähes kolmannes (30 prosenttia) koki näin.

Kaikista vastaajista reilu neljäsosa kertoi, ettei heillä ole mahdollisuutta lomamatkaan, 12 prosentilla ei ole omaa tietokonetta. Yhdeksän prosenttia kertoi, ettei heillä ole mahdollisuutta käydä elokuvissa tai konserteissa, koska perheellä ei ole varaa.

Pienituloisten perheiden lasten vastauksissa puutteet olivat keskimäärin yleisempiä. Esimerkiksi oma tietokone puuttui 32 prosentilta ja joka viidennellä ei ole mahdollisuutta järjestää juhlia merkkipäivän kunniaksi. Kolmasosa kertoi, ettei voi harrastaa, koska perheellä ei ole siihen varaa.

Viidennes pienituloisten perheiden lapsista joutuu itse auttamaan perhettään taloudellisesti.

– Kaikkiin laskuihin ei riitä rahaa, vaikka huoltajani työskentelee kolmessa eri työssä. Minä ostan minulle, siskolleni ja äidilleni ruoan, pesuaineet yms. jotta pärjätään edes jotenkin, kerrotaan tiedotteessa kyselyyn saadusta avoimesta vastauksesta.

– Molemmat ovat työttömiä ja elävät kelan tuella sen takia. Harvemmin on varaa mihinkään hienompaan ja ollut huolia ruoan saamisen suhteen, kirjoittaa toinen kyselyyn vastannut.

Sarkia toteaa, että kyselyn tulokset vahvistavat, että kaikilla lapsilla ei ole samoja mahdollisuuksia aineelliseen ja aineettomaan hyvinvointiin.

– Osa lapsista pystyy harrastamaan ja elämään muutenkin tavallista nuoren ihmisen elämää ystävien kanssa, kun taas osalla on puutteita tavanomaisissa asioissa, kertoo Sarkia tiedotteessa.

Kyselyssä selvitettiin myös, mitä tunteita perheen taloudellinen tilanne herättää. Hyvätuloisten perheiden lapset vastasivat kaikista useimmin tunteneensa itsensä onnellisiksi (65 prosenttia). Noin puolet hyvätuloisista koki ylpeyttä (46 prosenttia) ja varmuutta omasta tulevaisuudestaan (49 prosenttia).

Pienituloisten perheiden lapsista seitsemän kymmenestä koki olonsa huolestuneeksi ja tunsi huolta tulevaisuutta kohtaan. Yli puolet oli tuntenut syyllisyyttä (54 prosenttia) ja kateutta toisia kohtaan (52 prosenttia).

Myös hyvätuloisten perheiden lapset kokivat huolta, syyllisyyttä ja kateutta, mutta selvästi matalatuloisia vähemmän. Pienituloisten perheiden lapsista yli kolmasosaa oli joskus hävettänyt perheen taloudellinen tilanne. Hyvätuloisista ikätovereista näin koki vain seitsemän prosenttia.

Lähes puolet pienituloisten perheiden lapsista kertoi itse tai jonkun heidän perheenjäsenensä saaneen apua lastensuojelusta. Yli puolet (55 prosenttia) mainitsi avun lähteeksi mielenterveyspalvelut. Apua oli saatu myös esimerkiksi perhetyöstä ja päihdepalveluista.

Noin viidennes kaikista vastaajista arvioi, että he itse tai heidän perheensä tarvitsisi tällä hetkellä tukea tai apua arjessa selviytymiseen koronapandemiasta johtuvien olosuhteiden vuoksi. Tarvittava apu voisi olla rahallista tukea, keskusteluapua tai mielenterveyspalveluita. Osa koki toivottomuutta avunsaannin tai oman tilanteensa suhteen.

– Apua laskujen maksamisessa, töitä on koronan takia ollut vaikea saada, kertoo avoin vastaus tarvittavasta avusta.

– Tekemällä apu helpommin saatavaksi. Nyt on lähes mahdotonta saada apua netistä tai henkilökohtaisesti, kirjoittaa toinen nuori tiedotteen mukaan.

Perheen tulotaso vaikutti lasten turvallisuuden kokemuksiin. Esimerkiksi pienituloisten perheiden lapsista 65 prosenttia oli tuntenut olonsa turvalliseksi usein tai jatkuvasti, kun kaikista vastaajista näin koki 80 prosenttia.

Noin joka kolmas lapsi oli kokenut usein tai jatkuvasti, ettei kuulu mihinkään. Pienituloisten perheiden lapsista näin koki yli puolet (53 prosenttia). Kaikista vastaajista kolmasosa ja matalatuloisten perheiden lapsista 48 prosenttia koki jääneensä vaille riittävää tukea muilta ihmisiltä.

Joka toinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustaja koki, ettei kuulu mihinkään vertaisryhmään. Etnisiin tai kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien lasten osalta vastaava luku oli 40 prosenttia.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskuudessa 43 prosenttia oli kokenut usein tai jatkuvasti jääneensä vaille riittävää tukea muilta ihmisiltä.

Turvallisina paikkoina vastaajat pitivät omaa kotia ja harrastuksia. Matalimmillaan turvallisuuden tunne oli julkisissa kulkuneuvoissa.

Pelastakaa Lapset

Lapsen ääni -kysely

Lapsen ääni 2021: Perheen taloudellisen tilanteen vaikutukset lasten arkeen, hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteisiin -raportti on osa laajempaa Lapsen ääni 2021 -kyselyaineistoa.

Sen ensimmäinen osa julkaistiin keväällä 2021. Se käsitteli lasten ja nuorten kokemuksia koronapandemia-ajasta.

Lapsen ääni on Pelastakaa Lapset ry:n vuodesta 2001 lähtien teettämä kysely, jonka avulla selvitetään lasten ja nuorten ajatuksia vaihtuvista teemoista.

Vuoden 2021 kyselyn aineisto kerättiin verkossa 12.4.–2.5.2021. Siihen vastasi 1 102 iältään 12–17-vuotiasta lasta ja nuorta.

Tuore raportti: Lähes joka toinen lapsi pelkää henkisen hyvinvointinsa puolesta korona-aikana – Etäkoulu erityisen hankalaa köyhien perheiden lapsille

Kansalaisjärjestö on jakanut perheille lahjakortteja ruoan hankintaan jo yli 700 000 euron arvosta – "Avun tarve on valtaisa"

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.