Kiinteistövinkki: Isännöitsijä on taloyhtiön toimitusjohtaja, jonka tärkein tehtävänsä on hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa

Kuulutko taloyhtiösi hallitukseen ja käytät jopa ison osan vapaa-ajastasi tähän luottamustehtävään. Tuntuuko, että olisit yhtiössä palkatta töissä.

Taloyhtiön hallituksen tulee vaatia ammattitaitoa ostaessaan kiinteistöönsä erilaisia palveluita. Isännöinti lasketaan yhdeksi näistä palveluista. Tätä kautta isännöitsijä on taloyhtiössä ”töissä”.

Hallitus valitsee ja erottaa isännöitsijän. Päätoimista, ja sivutoimistakin, isännöitsijää valittaessa tulee selvittää henkilön ammattitaito (kokemus, koulutus ja referenssit), eikä niinkään tuijottaa sokeasti palkkion suuruuteen. Isännöitsijän ammattitaidottomuus voi tulla taloyhtiölle hyvinkin kalliiksi.

Ammattitaidon lisäksi henkilön tulee olla asiallinen ja yhteistyökykyinen. Kannattaa muistaa, että hyvä ja halpa kulkevat harvoin käsi kädessä.

Isännöitsijä on taloyhtiön toimitusjohtaja. Hänen tärkein tehtävänsä on yhtiökokouksen ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa. Osan tehtävistä isännöitsijä hoitaa itse, osaan hän voi, ja jopa pitää, palkata asiantuntija.

Mitä kaikkea juoksevaan hallintoon sitten kuuluu? Isännöintitehtäväluettelo kertoo ymmärrettävästi hyvän isännöintitavan mukaisista tehtävistä, joiden olisi hyvä sisältyä isännöintisopimukseen.

Tehtävien olisi hyvä sisältyä isännöintisopimukseen.

Hallituksen tulee päättää mitkä tehtävät sisältyvät kiinteään isännöintipalkkioon ja mistä maksetaan erilliskorvaus, mutta kaikesta tulisi aina sopia kirjallisesti. Yleensä maksetaan erilliskorvauksia esimerkiksi kopiointi-, postitus- ja ilmoituskuluista, mutta nämäkin tulee hallituksen tietoisesti hyväksyä.

Hallitus on isännöitsijän lähiesimies ja sen tulee seurata isännöitsijän toimintaa. Koska isännöitsijällä ei lain mukaan ole mitään ammatillista pätevyysvaatimusta, on hallituksen tarkkaan harkittava mitä asiantuntemusta juuri omassa taloyhtiössä tarvitaan. Erilaiset alan nimikkeet, kuten ITS, AIT ja ISA takaavat ainakin määrätyn koulutus- ja kokemustaustan.

Hallituksessa olisi hyvä olla kiinteistöalan asiantuntemusta, mutta hallituksen jatkuvaa käyttöä eri tehtäviin ei tule pitää itsestään selvyytenä. Varsinkaan, kun siitä ei yleensä makseta mitään korvausta. Kahvikuppi kokouksessa ja ehkä joululounas kerran vuodessa ovat vaatimaton kompensaatio yhtiön eteen tehdystä suuresta työmäärästä.

Kokouspalkkiot tai vuosikorvaus voisivat lisätä aitoa kiinnostusta hallitustyöskentelyyn sekä tuoda uutta asiantuntemusta luottamushenkilöiden joukkoon.

Korvauksellinen työ kun usein lisää sekä vastuun tunnetta että tehtävän arvostusta. Tärkeintä on kuitenkin pyyteetön ja aito kiinnostus taloyhtiön asioihin.

Kirjoittaja on Porvoon Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut