Laulajan ääni soi herkästi, mutta samalla voimakkaasti. Kappale kasvaa edetessään, eikä sanoma jää epäselväksi. Loviisalaislähtöisen näyttelijä-laulajan Mia Hafrénin debyyttisingle På andra sidan julkaistiin syyskuun lopulla, ja se ampaisi saman tien Radio Vegan listaykköseksi. Kappale on Hafrénin säveltämä ja sanoittama. Se on syntynyt vapaa-ajan asunnolla Loviisan Pernajassa upeissa maisemissa. Kaunis ja koskettava kappale syntyi teksti edellä. Se on kunnianosoitus vahvoille naisille, jotka uhmaavat vainoa ja sortoa.
– Laulussa on myös toiveikkuutta. Laulun naiselle ei ehkä käy hyvin, mutta asioihin voi vaikuttaa, jos vain haluaa, Hafrén kuvailee.
Kappaleen sanoma pohjautuu artistille itselleen tärkeisiin aiheisiin: solidaarisuuteen ja tasavertaisuuteen. Pääosassa on nainen.
– Voisi se sopia miehellekin, mutta tosiasia on, että naiset ovat haavoittuvammassa asemassa. Valitettavasti kappale on nyt erittäin ajankohtainen, Hafrén huomauttaa.
Sinkkukappaleen valinta on artistille aina vaikeaa. Miten valita materiaalista juuri se biisi, joka edustaisi koko levyn linjausta? Ei se helppoa ollut Hafrénillekaan.
– Valmiina on albumillinen kappaleita, ja tämä syntyi jossain siinä keskivaiheilla. Levyllä tulee olemaan monipuolista musiikkia, mutta kaikki kappaleiden teemat ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä.
Iloitsen hyvästä palautteesta, muta en silti jännitä omien biisien julkaisemista.
Niitä ovat muun muassa luonto ja nuoret. Luonnon nykytila huolestuttaa, mutta myös nuorten tilanne. Miten luoda nuorille uskoa tulevaisuuteen?
– Olen huolestunut siitä, että tutkimuksen mukaan loviisalaisnuoret voivat huonoiten Suomessa.
Hafrén on syntynyt ja kasvanut Loviisassa. Hänellä on paljon ihania muistoja kotikaupungistaan. Nuorena hän myi jäätelöä torin laidalla. Sattui vain olemaan harvinaisen kylmä kesä, eikä asiakkaita ollut jonoksi asti.
– Luukutimme Abbaa täysillä kaverin kanssa kioskissa. Tietenkään kaikki muistot eivät ole ihania. Ne vaikeimmat muistot liittyvät teini-ikään, kuten yleensä käy, Hafrén toteaa.
Vaikka hän on asunut Helsingissä suurimman osan elämästään, on Loviisa hänelle rakas paikka, kotikaupunki. Pernajan kauniit kalliometsät, marjat ja sienet vetävät puoleensa.
– Vietän täällä vapaa-aikaa mahdollisimman paljon. Tulen viikonlopuiksikin, jos se vain on mahdollista.
Hafrén haluaisi päästä esittämään uutta musiikkiaan livenä myös Loviisassa vaikkapa Kulttuurikeskus Marilynissa. Hafrénin musiikkia kuuntelisi tosiaan mielellään juuri livenä. Hänen bändissään soittaa loviisalainen Kalle Katz pianoa. Muut muusikot ovat Jarmo Saari kitarassa, Mikko Kaakkuriniemi rummuissa ja Anssi Växby bassossa. Levyn on tuottanut taitava Oona Kapari. Levynjulkaisukeikka on 4. päivä maaliskuuta 2022 Helsingissä G Livelab -klubilla.
– Live-esiintymiset bändin kanssa ovat ihan herkkua. Taustalla laulavat Forkista tutut laulajat, Hafrén hymyilee.
Hafrén esiintyi a cappella -yhtyeessä Forkissa 16 vuotta kiertäen konserteissa eri puolilla maailmaan. Yhtye löi pillit pussiin vuonna 2020, joten Hafrénille jäi aikaa tehdä omaa musiikkia. Hän myöntää välillä kaipaavansa yhteistä aikaa Forkin jäsenten kanssa.
– Haikeus iski, kun vähän aikaa sitten olin lentokentällä. Mieleeni tulivat ne hurjat ja ihanat ajat Forkissa, Hafrén hymyilee.
Hän on myös tunnettu näyttelijä, ja hänet nähdään talvella Ylellä lyhytelokuvassa Hägring. Muutama vuosi sitten Hafrén valmistui myös lyhytterapeutiksi. Sitäkin työtä hän nykyään tekee. Silti juuri nyt musiikki on hänelle se tärkein asia.
– Iloitsen hyvästä palautteesta, muta en silti jännitä omien biisien julkaisemista. Olen jo kokenut niin paljon, että voin olla levollisin mielin.