Televisiokanava markkinoi laittomasti rahapelejä, poliisi kielsi 800000 euron sakon uhalla – Valvonnassa ollut kaksi muutakin kanavaa

Rahapelejä saa Suomessa järjestää ja markkinoida vain Veikkaus Oy. Kuvituskuva, Päivi Tuovinen/Arkisto

Minna Harmaala

Poliisihallitus on kieltänyt Eurosport 1 -televisiokanavaa markkinoimasta rahapelejä Manner-Suomessa. Kieltoa tehostaakseen poliisi on asettanut kanavan takana olevalle Eurosport SAS -yhtiölle 800 000 euron suuruisen uhkasakon.

Poliisin mukaan Eurosport on markkinoinut rahapelejä säännöllisesti ja runsaasti jo usean vuoden ajan ohjelmiensa mainostauoilla. Manner-Suomessa rahapelejä saa lain mukaan markkinoida ainoastaan Veikkaus Oy.

Poliisihallituksen mielestä mainonta on suunnattu nimenomaan Suomeen. Tunnistautumisvaihtoehdoiksi on esitetty suomalaisten pankkien pankkitunnuksia, mainokset ovat olleet suomenkielisiä ja ne on esitetty Suomeen suunnattujen televisiolähetysten mainostauoilla.

Rahapelimainonnassa on myös hyödynnetty julkisuuden henkilöä, jonka tunnettuus rajoittuu kansallisesti Suomeen sekä viitattu vastuullisen pelaamisen osalta Peluuriin, jonka toiminnassa ehkäistään rahapelihaittoja Suomessa.

Poliisihallitus on aiemmin antanut Eurosportille lausunnon, jossa se muistuttaa Veikkauksen monopoliasemasta ja huomauttaa, että rahapelien markkinointi Manner-Suomessa esitettävällä kanavalla rikkoo lakia, vaikka mainokset lähetetäänkin maan rajojen ulkopuolelta.

Poliisihallitus kertoo antaneensa lausunnon maaliskuussa 2021, mutta yhtiö ei ole vastannut eikä ole lopettanut mainosten näyttämistä.

– Valvonnan lähtökohtana on koko keinovalikoiman käyttäminen lievemmistä kovempiin. Viranomaisena otamme huomioon toisen osapuolen näkemykset. Tarvittaessa kiellämme lainvastaiseksi katsomamme toiminnan, kertoo tiedotteessa Poliisihallituksen arpajaishallinnon ylitarkastaja Anna-Emilia Sirén.

Myös kaksi muuta kansainvälistä tv-kanavaa on ollut Poliisihallituksen hampaissa rahapelien mainostamisen vuoksi.

Näistä Paramount Networks on lopettanut laittoman mainostamisen, Sirén kertoo puhelimessa.

Discovery Channelin kanssa prosessi on vielä kuulemisvaiheessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että tv-yhtiöiden kanssa erimielisyyttä on ollut erityisesti siitä, miten EU-oikeus vaikuttaa rahapelien markkinoinnin lainvastaisuuteen.

Arpajaislain mukaan arpojen myyminen tai välittäminen muun kuin Veikkaus Oy:n toimeenpanemaan rahapeliin sekä tällaisten arpajaisten markkinointi ovat kiellettyjä.

Lakia valvoo Poliisihallitus, joka voi kieltää rahapelin lainvastaisen toimeenpanon ja markkinoinnin.

Tiedotteen mukaan järjestelmän tavoitteena on estää ja vähentää rahapelihaittoja.

– Rahapelien markkinointi on arpajaislaissa tiukasti säänneltyä, jotta kuluttajia voidaan suojata rahapelihaitoilta. Rajat ylittävä arpajaislain vastainen rahapelien markkinointi pyrkii kasvattamaan rahapelaamista ja vaikuttaa Suomen rahapelijärjestelmän tavoitteiden toteutumiseen haitallisesti, Siren sanoo tiedotteessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.