Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toista tuhatta ihmistä kertoo somessa, miksi eivät luota poliisiin – Näin kommentoivat poliisit

Poliisihallitus tutkii, toimiko Helsingin poliisi oikein hajottaessaan Elokapinan taannoisen mielenosoituksen Valtioneuvoston linnan edustalla. Poliisihallitus tiedotti asiasta eilen.

Tämän jälkeen aihetunnisteen #MiksiEnLuotaPoliisiin suosio räjähti Twitterissä yhdeksi Suomen puhutuimmista. Kyseisen "hashtagin" viestiinsä liittänyt parissa päivässä jo yli 1 800 twiittaajaa, joista kylläkin moni myös kertoo luottavansa virkavaltaan. Iltapäivän mittaan aiheen suosio on laskenut.

Viestien perusteella luottamuksen rapautumista on saattanut pienimmillään saada aikaan poliisiauton pysäköinti väärään paikkaan, mutta taustalla on myös vakavia asioita, kuten Naantalin hevostallin hyväksikäyttötutkinnan takkuaminen. Twiiteissä esitetään myös vakavia syytöksiä: Jotkut kertovat tulleensa turhaan kiinniotetuksi. Moni kertoo, ettei poliisi ole ottanut tosissaan rikosta, kuten raiskausta tai verkkohäirintää.

– Ollessani töissä naistentautien päivystyksessä, eräänä yönä poliisi toi tutkittavaksi naisen, joka oli raiskattu. Partion vanhempi poliisi kävi erikseen kansliassa pyytämässä, että suostuttelisin naisen olemaan tekemättä rikosilmoitusta "koska nää on niin hankalia tutkittavia", sanoo yksi.

– Mieheni veli haki tavaroitaan ex-puolisolta, joka ei päästänyt häntä enää ulos asunnosta eikä meitä sisälle. Ex-puoliso uhkaili ja käyttäytyi aggressiivisesti. Soitin häken kautta poliisin, joka tuli tunnin päästä ja syyllisti sekä meitä että mieheni veljeä turhasta soitosta ja saimme kaikki 3 nuhtelut asiasta ja poliisin turhasta häiritsemisestä, kertoo toinen.

Yksityishenkilöiden kommentit julkaistaan tässä jutussa aiheen arkaluontoisuuden vuoksi nimettöminä, vaikka viestit Twitterissä onkin kirjoitettu nimellä.

Poliisille on annettu niin paljon valtaa, että 80 tonnia rekkaa pysähtyy kun nostaa tien varressa käden pystyyn.

Ylikomisario Jussi Huhtela

Osa keskusteluun osallistuvista pitää keskustelua yhteiskuntarauhaa murentavana lokakampanjanjana, jopa hybridivaikuttamisena. Osa poliiseistakin on tällä kannalla:

– 30 v. urallani eri tehtävissä kaikilla organisaation tasoilla toimiessani olen nähnyt poliisien työn arvon ihmisille, virheitäkin – virheetöntä virkamiestä kun ei ole! Autamme ja suojelemme teitä 24/7 vieläpä jatkuvasti vaaralle alttiina. Miksi lokakampanja, twiittaa esimerkiksi poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki Itä-Uudenmaan poliisista.

Vanhempi konstaapeli Lasse Pääkkönen Lounais-Suomen poliisista kommentoi, että osa kansalaisista ei ole tyytyväinen poliisin toimintaan, koska poliisi ei ole ollut pelkästään heidän puolellaan.

– Hyvä esimerkki tästä on taannoin tapahtunut risteyskolari, jossa kolmion takaa eteen ajanut autolija sätti poliisia saamastaan sakosta, koska juuri HÄN oli soittanut poliisin paikalle eikä häntä pitäisi siitä rangaista

– Poliisi ei kuitenkaan valitse puolia vaan pyrkii toimimaan tasapuolisesti. Se ei vain aina ole kansalaisen mieleen.

Poliisien kommentit ovat jutussa nimellä heidän virka-asemansa vuoksi.

Toisaalta moni poliisi on kommentoinut, että poliisin toimintaa pitää voida arvostella ja huonojakin kokemuksia kertoa.

– Poliisille on annettu niin paljon valtaa, että 80 tonnia rekkaa pysähtyy kun nostaa tien varressa käden pystyyn. Tätä taustaa vasten on selvää että meitä pitää valvoa ja toimintaa saa myös kritisoida. Meistä syntyy varmasti sekä hyviä että joskus myös huonoja kokemuksia, toteaa valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja, ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisista.

– Suomessa poliisiin luotetaan enemmän kuin oikeastaan missään muualla. Siksi keskustelu #miksienluotapoliisiin on mielenkiintoinen. Twiittiketjut poliisin epäeettisestä toiminnasta ovat yksityiskohtaisia, hyvin perusteltuja ja uskottavia, twiittaa esimerkiksi Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen, joka on myös Turvallinen Helsinki -verkoston puheenjohtaja.

Taponen kertoo, että poliisin luottamusta mittaavan poliisibarometrin mukaan Suomessa luottamus poliisiin ei vähene, vaikka joutuisi rikoksen kohteeksi omalla asuinalueella.

– Käytetyistä kyselytutkimusta on hankala saada tietoa, miksi jotkut eivät luota poliisiin. Nyt trendaava (suosittu) #miksienluotapoliisiin keskustelu lisää käsityksiä poliisiin kohdistuvasta epäluottamuksesta. Keskustelu on arvokas pelkästään poliisin legitiimiyden kannalta. Vaikeista aiheista voi olla haastavaa keskustella, mutta toivottavasti moni poliisi osallistuu. Täällä käytävä keskustelu on tärkeä osa toiminnan läpinäkyvyyttä, Taponen päättää viestiketjunsa.

Huhtelakin näkee, että poliisin toiminnalta vaaditaan tänä päivänä suurta avoimuutta ja toiminnan perustelemista. Hänestä tilanne on parantunut viiden viime vuoden aikana paljon.

Viestintäpäällikkö Marko Luotonen Poliisihallituksesta puolestaan sanoo, että aihe sopisi hyvin vaikkapa gradun aiheeksi:

– Luottamusta ja mainetta voidaan tutkimuksen mukaan kehittää poliisin osalta erityisesti, kun 1) toimitaan avoimesti ja läpinäkyvästi ja käyttäydytään oikein 2) johdetaan hyvin ja näytetään selkeä suunta 3) pidetään yhteyttä, kuullaan ja ymmärretään sidosryhmiä, Luotonen kirjoittaa viitaten Luottamus&Maine -tutkimukseen.