Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

50-vuotias | ”En vilkuile kelloa, tärkeintä on matka”

Mikko Reijonen on Suomen pitkäaikaisin siviilipalveluskeskuksen johtaja.

Lapinjärven sivarikeskuksen johtaja, porvoolainen Mikko Reijonen kävi viime lauantaina Oulussa juoksemassa Terwamaratonin. Kyseessä oli hänen 12. maratoninsa kymmeneen vuoteen.

– Kun ikää alkoi tulla 40 täyteen, päätin haastaa itseni parinkymmenen huonosti liikutun vuoden jälkeen ja kokeilla pystyisinkö juoksemaan maratonin. Siitä se jäi päälle. En juuri vilkuile kelloa juostessani, tärkeintä on matka, Reijonen miettii.

Reijonen on vuodesta 2009 työskennellyt johtajana Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa. Hänestä on jo tullut virkansa pitkäaikaisin haltija ja nykyistä kautta on jäljellä kolme vuotta.

– 5 000 palveluspäivää alkaa olla täynnä, kun laskee mukaan oman siviilipalveluksen 1990-luvulla, Reijonen naurahtaa.

Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva Mikko kotiutui Porvooseen 2004, kun sosiaalialan osaamiskeskus Verso perusti tänne toimiston. Suunnittelija Reijosella oli jo tuolloin monipuolinen työkokemus eri sosiaalialan töistä ja hän oli kouluttautunut työn ohella lisää. Vuonna 2006 hänet valittiin vetämään Porvooseen perusteilla ollutta työvoiman palvelukeskusta, joka vakinaistettiin 2008.

– Nythän on edessä vastaavanlainen iso muutos, kun nämä tärkeät työllisyyspalvelut siirtyvät valtiolta kaupungin hoidettavaksi, Reijonen toteaa.

Reijonen on vuodesta 2006 lähtien vaikuttanut myös Porvoon seurakuntayhtymän luottamushenkilöpäättäjänä. Diakoniatyö on ollut yksi hänen painopisteistään.

– Minulle on ollut aina tärkeää, että yhteiskunta koettaisi tasata hyvä- ja huonompiosaisten eroja, etteivät kovat arvot ja kahtiajako lisääntyisi. Huolestuttavia merkkejä on ilmassa, Reijonen harmittelee.

Siviilipalveluksen ja varusmiespalveluksen tulevaisuuskeskustelun teemoja ovat nykyistä tasa-arvoisempi palvelus ja esimerkiksi se, kohdataanko koko ikäluokka kutsuntatyyppisissä tilaisuuksissa.

– Kansalaispalvelus-vaihtoehto on kuitenkin vielä kaukainen ajatus, Reijonen arvioi.

Reijosen johtajakauden suurin muutos oli siviilipalveluskeskuksen siirtyminen osaksi valtion toimintaa 2013. Hän on tyytyväinen etenkin henkilöstön kehittämisintoon, josta osoituksena korona-aikana onnistuneesti käyttöönotettu etä- ja lähikoulutuksen hybridimalli.

– Neljän viikon lähijaksoon ei varmaan enää palata, 1–2 viikkoa Lapinjärvellä riittää jatkossa ja loppu etäkoulutuksena.

Mikko Reijonen toivoo, että sosiaalisessa mediassa lisääntynyt kärjekkyys ja ilkeily saisivat vastapainokseen enemmän empatiaa.

– Luin juuri tänään kannustavan viestin, joka kuului: ”Olethan kiltti, jokainen meistä käy läpi vaikeita aikoja”. Itse en käytä sosiaalista mediaa negatiivisiin viesteihin lainkaan.

50-vuotispäivänsä iltana Reijonen aikoo hakeutua rakkaimman kulttuuriharrastuksensa, teatterin pariin.

– Käymme perheen kanssa katsomassa Kansallisessa Hitlerin ja Blondin, jossa loistaa äitini ikäinen Seela Sella. Hänen roolityönsä Hitlerinä osuu varmasti monella tapaa myös tähän aikaan.