Yli 70 suomalaista artistia mukana uudessa Pidä huolta -versiossa, kampanjalla kerätään rahaa nuorten mielenterveystyöhön

Kuva on toteutettu kollaasitekniikalla koronaturvallisesti. Kuvasta puuttuvat artistit, jotka ovat osallistuneet biisin ja videon tekoon etänä. Otto Virtanen

Sirpa Repo

Korona-aikana erityisesti nuoret ovat olleet tiukoilla. Lähes kaksi kolmesta 18–24-vuotiaasta vastasi alkuvuodesta MIELI ry:n kyselyssä kokeneensa uupumusta, masennusta ja jopa ahdistusta.

Esimerkiksi kriisiapuna toimivaan Sekasin-chattiin tuli viime vuonna yli 170 000 yhteydenottoa. Niistä vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan.

– Nuoret tarvitsevat tukea nyt enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi että yhteydenottojen määrä on kasvanut, koronapandemia on lisännyt nuorten huolia ja tuen tarvetta. Nuorten auttamiseksi tarvitaan nyt laajasti sekä matalan kynnyksen apua että jokaisen nuoren mielenterveyttä tukevia toimenpiteitä, kertoo tiedotteessa MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Syyskuussa on käynnistetty Pidä Huolta -hyväntekeväisyyskampanja, jonka taustalla ovat Toivon Kärki ry ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. Kampanjan tavoitteena on auttaa nuorten akuuttia mielenterveystyötä. Siinä on mukana artisteja, yksityishenkilöitä ja yrityksiä.

Kampanjassa on toteutettu edesmenneen Pave Maijasen Pidä huolta -kappaleesta uusi versio. Siinä on mukana yli 70 suomalaista artistia kuten JVG, Antti Tuisku, Haloo Helsinki!, Lauri Tähkä, Jenni Vartiainen, Erin, Anna Puu, Vesala, Samu Haber, Elastinen, Chisu, Mikael Gabriel, BEHM, SANNI, costee ja Gasellit.

Hyväntekeväisyyshaasteeseen voi osallistua kuka tahansa lahjoittamalla pidahuolta.fi -sivuston kautta. Lahjoitustuotot ohjataan lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen.

Suurin osa lahjoituksista kanavoidaan MIELI ry:n kautta keskustelupalvelu Sekasin-chattiin, jonka kautta autetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Lahjoitusrahoilla tuetaan myös nuorten mielenterveystaitojen vahvistamistyötä kouluissa.

Myös kuuntelemalla Pidä huolta -kappaletta suoratoistopalveluissa voi auttaa, koska kappaleen ja musiikkivideon suoratoistokorvaukset ohjataan lahjoituspottiin.

S-ryhmä ja LähiTapiola ovat hyväntekeväisyyshaasteen yhteistyökumppanit ja lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa.

Lue myös: Kriisipuhelimeen heinäkuussa yli 900 soittoyritystä vuorokaudessa – itsetuhoiset nuoret ja avunsaannin vaikeus huolettavat

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.