PTT:n ennuste: Suomen talous kasvaa poikkeuksellisen nopeasti – "Vieläkin paremmin voisi mennä"

Kotitalouksien kulutus kasvaa nyt poikkeuksellisen nopeasti Suomessa, PTT:n ennusteen mukaan. Jukka Hynynen

Jouni Lampinen

Pellervon taloustutkimuksen eli PTT:n ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa poikkeuksellisen nopeasti koronakriisistä toivuttaessa, tänä vuonna 3,7 prosenttia ja ensi vuonna tasan neljä prosenttia

Kasvu ei kuitenkaan riitä palauttamaan tuotantoa aiemmalle kasvu-uralle, PTT:n tiistain (14.9.) tiedotteessa kerrotaan.

Suomen tavaravienti on toipunut lähelle koronaa edeltänyttä tasoa, mutta palveluvienti ei ole vieläkään päässyt ylös kuopasta.

Kansainvälisestikin riskinä on, että hintojen ja palkkojen nousut alkaisivat ruokkia toinen toistaan

– Taloudessa menee hyvin, mutta vieläkin paremmin voisi mennä. Palvelujen kasvua tulee hidastamaan työvoimapula. Teollisuudessa taas pullonkaulana on muun muassa pula mikrosiruista, PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari sanoo yhdistyksen tiedotteessa.

Kotitalouksien kulutus kasvaa nyt poikkeuksellisen nopeasti. Sitä vauhdittavat työllisyyden paraneminen, palkkojen nousu sekä korona-aikana kertyneet noin kahdeksan miljardin euron säästöt ja patoutuneet tarpeet, PTT:n tiedotteessa kerrotaan.

Palvelujen kasvua tulee hidastamaan työvoimapula.

Janne Huovari

Teollisuuden investoinnit lähtevät reippaaseen kasvuun, kun talouden epävakaus hellittää ja vientikysyntä kasvaa.

PTT:n ennusteen mukaan pääministeri Sanna Marinin hallituksen työllisyystavoite eli 60 000 lisätyöllistä hallituskauden loppuun mennessä (eli vuonna 2023) on lähellä toteutumista.

PTT:n ennusteen mukaan ensi vuonna palkat nousevat Suomessa todennäköisesti selvästi enemmän kuin mihin viime vuosina on totuttu.

– Kova kysyntä ja työvoimapula nostavat sopimuskorotuksia ja lisäävät palkkaliukumia. Koronan jälkeinen työvoimapula vaivaa kuitenkin myös verrokkimaita, joten palkat nousevat aiempaa enemmän muuallakin.

Lisäksi PTT:n tuoretta ennustetta koskevassa tiedotteessa kerrotaan, että ensi vuoden palkkojen nousu ei Suomen kustannuskilpailukykyä vielä merkittävästi vaaranna.

Tutkimustietoa tuottavan yhdistyksen – PTT:n – jäsenistö koostuu etupäässä maa- ja elintarviketalouden sekä metsäalan yhteisöistä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.