Tämä kuva kertoo pysäyttävästi, miten paljon enemmän koronaa on rokottamattomilla kuin rokotetuilla – Yhä harvempi testi on positiivinen

Kuvituskuva Minna Lyytinen

Minna Harmaala

Yhä harvempi koronatesti Suomessa on positiivinen, mikä kertoo epidemiatilanteen helpottumisesta, kertoivat ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ja strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM). Osassa sairaanhoitopiirejä on päästy jo alle 2 prosentin.

Helve ja Voipio-Pulkki puhuivat torstaiaamuisessa koronatilannekatsauksessa.

Sairaalahoidon tarve ei ole kasvanut samassa suhteessa tartuntojen kanssa. Nyt ollaan kuitenkin Voipio-Pulkin mukaan edelleen korkeammalla tasolla kuin kesällä 2020.

Tehohoitoa tarvitaan hänen mukaansa edelleen varsin paljon.

– Noin joka seitsemäs teho-osastopotilas on nyt covid-potilas.

Viime viikolla alkoi 19 uutta koronapotilaan tehohoitojaksoa.

– Luku ylitti ennusteen. Syy on ainakin osittain siinä, että vakavat tapaukset kertyvät nyt pienestä osasta väestöä eli rokottamattomista.

Tällöin pienetkin massa-altistumiset voivat Voipio-Pulkin mukaan johtaa vakavien sairaustapausten lisääntymiseen ja satunnaiset tapaukset voivat heilutella tilastoja.

THL:n kuvaaja kertoo, miten paljon rokotettujen ja rokottamattomien tartuntamäärät eroavat toisistaan. Rokottamattomat on merkitty punaisella viivalla ja vihreällä palkilla. Tummansininen viiva ja palkki tarkoittavat yhden rokotteen saaneita ja vaaleansininen viiva tai keltainen palkki kahdella annoksella rokotettuja. THL/Kuvakaappaus

Rokottamattomilla koronatautia on moninkertaisesti enemmän kuin yhdenkin rokotteen saaneilla. Otto Helve esitteli kuvaa, jossa ero näkyy selvästi eri ikäryhmissä.

– Kuvasta näkyy, että punaisen käyrän (täysin rokottamattomien) korkeus on kaikissa ikäryhmissä suurin. Se kertoo, että rokottamattomien osalta ilmaantuvuudet ovat korkeita.

– Rokotteilla on mahdollisuus suojata itseä ja muita koronavirukselta, Helve totesi.

Voipio-Pulkki korosti samaa ja totesi, että rokotuskattavuuden kasvu edistää yhteiskunnan avaamista.

"Aivan kaikki eivät kakkosannosta ota" – Yksi ikäryhmä on muita laiskempi ottamaan koronarokotteen ykkösannostakin

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.