Lietekuljetusten siirto kuntien vastuulle ei miellytä kaikkia – yrittäjäyhdistys avasi kaikille avoimen adressin

Pienpuhdistamojen ja saostuskaivojen jätevesilietteet tulee tyhjentää vähintään kerran vuodessa. arkisto/Riitta Suomalainen
Riitta Ketola

Riitta Ketola

Uudenmaan jätelautakunta päätti kokouksessaan 24. elokuuta, että liete- ja sakokaivojen tyhjennykset ja kuljetukset siirretään kuntien vastuulle.

Asia on herättänyt paljon keskustelua, sillä varsinkin pienimmät alan yrittäjät pelkäävät, että ne eivät tule pärjäämään kilpailutuksissa, joita tulee jatkossa hoitamaan omistajakuntien yhteinen yhtiö eli Rosk´n Roll.

Askolan Yrittäjät -yhdistys laittoi tällä viikolla adressit.com-verkkopalvelussa alulle kaikille avoimen adressin. Siinä kiinteistöjen omistajat vaativat, että saavat itse päättää sen, keneltä ostavat liete- ja sakokaivojätteiden tyhjennyksen ja kuljetuksen.

Adressin on allekirjoittanut sähköisesti jo 205 henkilöä ja lisäksi lähes 150 kannatti vaadetta Yrittäjät torilla! -tapahtumassa.

– Kiinteistön omistajina meillä täytyy voida olla päätäntävalta ostaa liete- ja sakokaivojätteiden tyhjennys ja kuljetus haluamaltamme paikalliselta yrittäjältä. Uudenmaan jätelautakunnan päätöksen mukaisesti menetämme päätäntävallan ja se siirtyy kunnan vastuulle ja sitä kautta Rosk’n Rollille, toteaa Askolan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Lampinen.

Hän summaa päätöksen tarkoittavan toteutuessaan sitä, että pienyrittäjät alalla eivät pysty jatkamaan yritystoimintaansa vaan joutuvat lopettamaan sen. Häviäjiä ovat kaikki alan nykyiset toimijat ja yrittäjät paikkakunnittain.

Kilpailutuksessa ei oteta pieniä yrityksiä huomioon.

– Kuntien elinvoima heikkenee, työttömyys lisääntyy ja kiinteistönomistajat eivät voi enää joustavasti tilata palveluita omasta kunnasta haluamaltaan yritykseltä. Käytännössä on pelko, että palveluiden hinnat nousevat ja palveluiden laatu heikkenee merkittävästi.

Rosk´n Rollin piiriin kuuluvat Askolan lisäksi Loviisa, Pornainen, Porvoo, Sipoo, Vihti, Siuntio, Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja ja Raasepori.

Askolan Yrittäjät lähetti vetoomuksen yrittäjäyhdistyksiin tilanteen avaamiseksi yrityksille ja asukkaille ja mahdollisuudesta osallistua kirjelmään.

Sitä tukee myös paikallisyhdistysten kattojärjestö Uudenmaan Yrittäjät ry.

Adressin ehtii allekirjoittamaan viimeistään maanantaina 20. syyskuuta.Valitus tehdään hallinto-oikeuteen tiistaina 22. syyskuuta ja mukaan liitetään kerätyt kannatustiedot.

Nyt tehdyn päätöksen mukaan kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen siirrytään aikaisintaan elokuussa 2024 ja viimeistään syyskuussa 2026.

Tom Aalto Loviisan Viemäripalveluista yhtyy Askolan yrittäjäyhdistyksen mielipiteisiin.

– Kilpailutuksessa ei oteta pieniä yrityksiä huomioon. Nyt asiakas saa meiltä esimerkiksi nopeasti tyhjennyksen, mutta isommassa yksikössä se voi viedä viikkotolkulla.

Myös asiakkailta on kuulunut sitä viestiä, että he eivät pidä keskittämistä hyvänä asiana.

Aalto toteaa, että he menevät tarvittaessa hoitamaan tyhjennyksen vaikka samana päivänä tai viikonloppuna. Esimerkiksi iäkkäämmät asukkaat eivät välttämättä muista tilata tyhjennystä ajoissa.

– Me siirrämme sitten jotain vähemmän kiireellisiä töitämme myöhemmäksi.

Mikäli muutos toteutuu, se tietää tulojen menetystä Loviisan Viemäripalveluille, mutta Tom Aallon mukaan he eivät ole samalla tavalla yhden kortin varassa kuin moni muu yrittäjä.

– Toki iso lovi meillekin tulee, mutta meillä on muutakin toimintaa kuin tyhjennyksiä. Esimerkiksi sukituksia ja uudisrakentamista ja paljon muutakin.

Hinnan osalta Tom Aalto ei usko kuluttajille syntyvän alennuksia.

– Olen ihan varma siitä, että jos menee kuntayhtymän hoidettavaksi, niin ei tule sen halvemmaksi, koska esimerkiksi polttoaineet maksaa nykyään niin paljon.

Tieto

Yksi ääni ratkaisi jätelautakunnassa

Uudenmaan jätelautakunta on jättänyt jätevesiasian pöydälle monia kertoja.

Vuosi sitten Helsingin hallinto-oikeus palautti uudelleenkäsittelyyn lautakunnan päätöksen pitää käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä.

Perusteluina oli, että huomattavalla osalla kiinteistöistä, jotka eivät kuulu kunnalliseen tai osuuskunnan jätehuoltoon, puuttuu lietetyhjennystieto kokonaan, eikä jätehuoltoviranomaisella ole tietoa näiden jätevesilietteiden hoidosta.

Viime keväänä asia jäi pöydälle, koska lautakunta jäi odottamaan eduskunnan jätelakiuudistuksen käsittelyä.

Nyt tehty päätös syntyi äänin 5–5, puheenjohtajan ääni ratkaisi.

Uudenmaan jätelautakunta on Askolan, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Lohjan, Loviisan, Pornaisen, Porvoon, Raaseporin, Sipoon, Siuntion ja Vihdin jätehuoltoviranomainen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.