Korona | Harjurinteen koulun 120 altistunutta runsaaksi viikoksi karanteeniin ja etäopetukseen

Koululla todettu viisi tartuntaa, joista on aiheutunut 120 altistumista.

Loviisan Harjurinteen koululla on lauantaina varmistunut viisi koronatartuntaa, jotka ovat aiheuttaneet Harjurinteen koulun oppilaille sekä opettajille peräti 120 altistumista.

Neljä koululuokkaa ja yksi esikouluryhmä on asetettu karanteeniin. Lisäksi muilla luokilla on muutamia yksittäisiä oppilaita sekä opettajia asetettu karanteeniin.

– Loviisan tartuntatautiyksikkö on viikonlopun aikana ollut yhteydessä kaikkiin altistuneisiin. Altistuneita on neuvottu menemään koronatesteihin, ja heille on annettu ohjeet miten karanteenissa tulee toimia. Myös Wilman kautta on tiedotettu altistuneille, kertoi Harjurinteen koulun rehtori Laura Tenhunen.

Loviisan kaupunki tiedotti altistumisista sunnuntaina myös verkkosivuillaan ja mediatiedotteella.

– Vanhempia ja koulun henkilökuntaa pyydetään odottamaan rauhassa yhteydenottoa eikä itse pyrkiä soittamaan perusturvakeskukseen. Jos ei yhteydenottoa tule, ei kontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut, kerrotaan Wilmassa-tiedotuskanavalla. Karanteeni kestää noin viikon ja päättyy maanantaina 30.9., joka on viimeinen karanteenipäivä.

– Karanteenissa olevat oppilaan saavat etäopetusta opetussuunnitelmien mukaisesti. Meillä on myös opettajia karanteenissa, ja he opettavan etänä myös oppilaita, jotka ovat normaalisti koulussa, kuvaili Tenhunen.

– Toivottavasti karanteeni sekä koulun terveysturvallisuustoimet tepsivät, eivätkä tartunnat pääse enempää leviämään, Tenhunen sanoi.

Tenhusen mukaan tartunnat on todennäköisesti saatu vapaa-aikana, sillä yhtään tartuntaketjua ei ole todennettu koulussa tapahtuneeksi.

– Tartunnat ovat kaikki sellaisia, että heillä on ollut kytköksiä vapaa-aikanaan, Tenhunen totesi.

Harjurinteen koulussa on yhteensä 545 oppilasta ja lisäksi samassa koulukeskuksessa on 70 lukiolaista. Henkilökuntaa Harjurinteellä on yhteensä 110 henkilöä.

Loviisassa oli eiliseen mennessä todettu yhteensä 188 koronatartuntaa ja Lapinjärvellä yhteensä 45 tartuntaa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut