Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avi: Harrastuksia ei ole kielletty, mutta turvavälit koskevat myös lapsia ja nuoria – ”Terveysturvallisuus on syytä huomioida kaikessa toiminnassa ja tämä koskee kaikenikäisiä”

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) teki viime torstaina pääkaupunkiseutua koskevan päätöksen, joka velvoittaa laajasti erilaisten asiakastilojen, kuten kauppojen ja liikuntatilojen, ylläpitäjiä tekemään osallistujille ja asiakkaille mahdolliseksi lähikontaktien välttämisen. Päätös on tulossa voimaan tämän viikon perjantaina ja koskee tiloja, jotka ovat kaikenikäisten asiakkaiden käytössä.

– Minkään ikäisten harrastustoimintaa ei ole kielletty, vaan määräyksellä halutaan varmistaa osallistujien terveysturvallisuus. Päätös velvoittaa nimenomaan tiloista vastaavaa toimijaa, jonka täytyy taata osallistujille tai asiakkaille mahdollisuus lähikontaktien välttämiseen, sanoo tiedotteessa aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen avista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaman alueellisen koronakoordinaatioryhmän tiistaisen arvion mukaan tilojen käyttöä koskevan ns. turvavälimääräyksen ulkopuolelle ei voida toistaiseksi rajata mitään ikäryhmää.

Avin tiedotteessa todetaan, että viime torstaisen päätöksen välttämättömyyttä ja sitä, voidaanko jotkin ikäryhmät rajata rajoitusten ulkopuolelle, arvioidaan jatkuvasti yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi aville kuluvan viikon tiistaina ohjauskirjeen, jolla täsmennetään hallituksen lapset ja nuoret ensin -periaatteen toteuttamista käytännössä.

Ohjauksen mukaisesti esimerkiksi tilojen käyttöä koskevissa rajoituspäätöksissä voidaan rajata lapset ja nuoret toimien ulkopuolelle, jos toimia ei ole välttämätöntä ulottaa kaikkiin ikäryhmiin.

– Huomioimme uuden ohjauksen päätöksenteossa. Myös sairaanhoitopiirin asiantuntemus ja alueellisen koronakoordinaatioryhmän tilannekuva vaikuttavat keskeisesti, kun arvioimme päätöstemme sisältöä, Nikunen selvittää avin tiedotteessa.

Aville ei ole vielä tullut uutta ohjausta yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta. Kun avi saa ohjauskirjeen, se kertoo ryhtyvänsä välittömästi arvioimaan ohjauksen vaikutuksia yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä rajoittavien päätöstensä sisältöön.

Mahdollisia uusia päätöksiä ei tulla tekemään tällä viikolla.