Työllisyysaste parani, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä hypännyt rajusti – "Mitä pidempään on työttömänä, sitä vaikeampaa työllistymisestä tulee"

Kuvituskuva. Sirpa Repo/Arkisto

Minna Harmaala

Nuorten pitkäaikaistyöttömien määrä yli kaksinkertaistui Uudellamaalla kesäkuussa, kun vertailukohtana on viime vuoden kesäkuu. Asiasta tiedottaa Uudenmaan ely-keskus.

Pitkäaikaistyöttömiä alueella oli kesäkuussa runsaat 45 223, mikä on 18 553 eli 69,6 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 kesäkuun lopussa.

Koko maassa pitkäaikaistyöttömien määrä hyppäsi 50 prosenttia: vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli kesäkuun lopussa 112 400 eli 37 300 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tieto on peräisin työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työnvälitystilastosta.

Keskuskauppakamarissa ollaan huolissaan pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta.

– Tyypillisesti mitä pidempään on työttömänä, sitä vaikeampaa työllistymisestä tulee. Pitkittyneessä työttömyydessä riski ammattitaidon rapistumiselle kasvaa. Olisi äärimmäisen tärkeää saada työmarkkinat nyt vetämään ja pitkäaikaistyöttömyys laskuun. Valitettavasti Suomen järjestelmä on rakenteeltaan sellainen, että työttömyysjaksot venähtävät vähän turhan helposti yli vuoden mittaisiksi, kommentoi pääekonomisti Mauri Kotamäki Keskuskauppakamarin tiedotteessa.

Työllisyys on parantunut Uudellamaalla ely-keskuksen mukaan hitaammin kuin muualla Suomessa. Työttömyysaste oli kuun lopussa 12,8 prosenttia, kun se koko maassa oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 7,6 prosenttia. Koko Suomen työttömyysaste oli kesäkuussa kutakuinkin sama kuin vuotta aiemmin.

Koko Suomen työllisyysaste parani kesäkuussa 2,9 prosenttia kesäkuuhun 2020 verrattuna ja oli kesäkuussa 75,8, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta. Työikäisistä töissä oli 121 200 enemmän kuin kesäkuussa 2020.

Tilastokeskuksen ja TEMin tiedot voivat erota toisistaan erilaisten menetelmien vuoksi.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei.

Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Tilastokeskuksen tutkimus on kansainvälisesti vertailukelpoinen ja tuottaa siksi viralliset luvut.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.