Husin apulaisylilääkäri HS:lle: Deltavariantti vie sairaalahoitoon nuoria ja keski-ikäisiä, mutta se voi olla vasta alku yhä vaarallisemmille muunnoksille – Näin pitäisi nyt toimia

Apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan turvaväleistä on edelleen tärkeää huolehtia. Minna Lyytinen/Arkisto

Koronaviruksen deltamuunnos vie nyt sairaalaan nuoria ja keski-ikäisiä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sairaaloissa oli maanantaina 13 koronapotilasta, joiden ikä oli 22–54 vuotta, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomessa koronaviruksen takia oli kesäkuussa sairaalassa 24 henkeä ja nyt 42 eli sairaalahoidossa on nyt lähes kaksinkertainen määrä potilaita. Tästä on huolissaan HS:n haastattelema infektiosairauksien klinikan apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

– Ihan liian vähän on puhuttu myös siitä, että nuorissa ikäryhmissä on yhtä lailla riski sairastua pitkäkestoiseen koronatautiin. Jos viidennes sairastuneista saa taudin pitkäkestoisen muodon, se tarkoittaa 100 000 sairastuneesta 20 000:ta ihmistä. Työkykyinen väestöhän tässä nyt ottaa vastaan tuntematonta sairastumisriskiä, Ruotsalainen sanoo HS:lle.

Ruotsalaisen mukaan herkästi tarttuva deltamuunnos voi olla vasta alkua.

– Mitä enemmän ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan ilman rajoituksia, sairastuvat ja tartuttavat, sitä suurempi todennäköisyys on sille, että virus pääsee muuntumaan vielä tartuttavampaan tai vaarallisempaan muotoon, Ruotsalainen sanoo HS:lle.

Hänen mukaansa yksi deltavariantin sairastuttama tartuttaa keskimäärin neljä ihmistä.

Ruotsalainen näkeekin, että koronarajoituksia höllennettiin Suomessa liian nopeasti. Niitä ei pitäisi purkaa nyt enempää ja joillakin alueilla rajoituksia olisi Ruotsalaisesta syytä kiristääkin.

Ruotsalaisen mielestä maskien käyttöä yleisissä tiloissa ja liikennevälineissä on jatkettava ja turvavälit pidettävä. Ruotsalainen kannattaa myös koronapassia eli sitä, että täysin rokotetut voisivat liikkua vapaammin kuin rokottamattomat.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.