Juhlaviikko käynnissä rakkaalla mökillä – Sodan jälkeinen Helsinki on muistoissa pitkien kesäpäivien ja ystävyyden aikaa, muistelee 80 vuotta täyttävä Pirkko Turkka

Pirkko Turkka viettää juhlapäiväänsä kesämökillä Savitaipaleella. Syksyllä toivottavasti voidaan kokoontua isommalla porukalla. Neljän lapsen lisäksi Pirkolla ja Ilkalla on yhdeksän lapsenlasta. Ilkka Turkka
Auli Henriksson

Auli Henriksson

Perjantaina 80 vuotta täyttävä Pirkko Turkka syntyi Helsingissä sodan jalkoihin 23.7.1941. Isä kuoli rintamalla hänen ollessaan kolmivuotias, eikä omia muistikuvia hänestä ole. Pirkko kasvoi äitinsä ja sisarensa kanssa ja lapsuusajalta on paljon mukavia muistoja.

Sodan jälkeen Hesperiankadun kodissa asui myös isoisä ja muita evakoita Karjalasta, josta äitikin oli lähtöisin. Karjalaisia juuria vahvistettiin lapsuudessa äidin kasvattitädin Maijun luona Tunturikadulla, jonne kokoonnuttiin laulamaan karjalaisia lauluja.

– Siltä ajalta on kivoja muistoja. Vaikka meitä oli perheessä vähän, verkosto oli aikamoinen. Karjalasta tulleilla sukulaisilla oli kaipuutakin takaisin pääsystä. Itse koen olevan helsinkiläinen, olen siellä syntynyt ja äitikin tuli Helsinkiin jo 7-vuotiaana.

Äiti työskenteli Maiju-tädin ompelimossa ja teki siellä pitkiä päiviä. Tytöt kulkivat Lapinlahteen päiväkotiin ja myöhemmin kouluun.

– Liikenne oli leppoista ja hiljaista. Koulumatkoilla laskimme, oliko liikkeellä enemmän hevosia kuin autoja. Äiti vei rantaan, ja Seurasaareen kävelylle. Luokkatovereiden kanssa kuljettiin porukalla. Namusedistä varoiteltiin. Sodan jälkeen Helsingissä oli paljon ihmisiä, jotka olivat aika onnettomia.

Kansakoulun hän kävi Lapinlahdessa ja pääsi sen jälkeen Apollon yhteiskouluun oppikouluun.

Koulumatkoilla laskimme, oliko liikkeellä enemmän hevosia kuin autoja.

– O olin vapaaoppilaana,joten oli pakko pärjätä. Jos ei olisi päässyt luokalta, opinnot olisivat jääneet siihen.

Yksityiskoulussa luokkakavereina oli varakkaiden perheiden lapsia. Luokkaerot eivät kuitenkaan näkyneet.

– Kukaan ei saanut mitään, rahallakaan. Ei ollut mitään ostettavaa. Äiti laittoi meille vanhoista vaatteista käännellen vaatteita. Pikkuhiljaa toiset alkoivat saada Englannista vaatteita ja huomasin, että tuommoisiakin on. Vietin ihania kesiä luokkatovereiden huviloilla. Oma lapsuus oli aika vaatimatonta. Minulle on kerrottu, että kun sukulaisia tuli kylään, olin huutanut, että ette tiedä mitä meillä on ruokaa, meillä on lihakeittoa.

Äiti ompeli lapsilleen vaatteet, ja Pirkko jatkoi perinnettä.

– Muotia olen seurannut, kun nyt katsoo nuoruudenkuvia. Pitkiä housuja olen käyttänyt 1950-luvun puolivälistä asti. Vuosikymmenten mittaan lahkeet ovat olleet leveitä, trumpetteja, kapeita. Kaikki palaa jossain vaiheessa muotiin. Omille lapsille tein vaatteet. Muistan, miten Ville seisoi peilin edessä toppatakissa, jossa oli vielä liian pitkät hihat ja hän kysyi, onko tätä pakko pitää. Eivät heti luottaneet, vaikka sanoin, että tämä on vasta sovitusvaihe.

Ylioppilaaksi hän valmistui 1960 ja lastentarhanopettajaksi jouluna 1963. Naimisiin hän ja Ilkka menivät pian valmistumisen jälkeen. Neljä lasta, Ilona, Ville, Heikki ja Valtteri syntyivät vuosien 1964 ja 1973 välillä.

– Ei silloin hirveästi mietitty, nopeasti mentiin naimisiin. Ilkka oli 9-lapsisesta perheestä, ihan siihen en lähtenyt, hän hymyilee.

Ilkan työ on vienyt perhettä Espooseen, Helsinkiin ja Ouluun. Pisimpään perhe asui Vantaalla, jossa Ilkka työskenteli ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherrana. Ilkan papin työn lisäksi perhettä on yhdistänyt Ilkan ja Villen vuonna 1996 perustama sosiaalinen urheiluseura Icehearts-jääkiekkojoukkue.

Lasten ollessa pieniä, Pirkko oli kotona ja teki sijaisuuksia. Ensimmäiseen vakituiseen lastentarhanopettajan virkaan hän meni 1973, ja toimi myöhemmin päiväkodin johtajana eläköitymiseen 2001 asti.

– Silloin sai valita jäädä 6-kymppisenä eläkkeelle. Ilkka oli jäänyt jo hieman aiemmin. Lapsenlapsia asui naapurissa ja aina on oltu avuksi, kun on tarvittu. Se oli mieleistä ja silloin jaksettiin.

Viisi vuotta sitten Turkat muuttivat Loviisaan.

– Etsimme kotia lähempää Savitaipaleen mökkiämme kuin Vantaa. Ilona asui jo Loviisassa ja halusimme nimenomaan kerrostaloon, mökissä on ihan tarpeeksi. Ilkan kanssa häivyttiin ennen aina keväisin Lappiin, nyt on mennyt muutama vuosi, ettei ole lähdetty. On realismia, ettei enää lähdetä niin kauas. Lapista luopuminen ei ole vaikeaa enää, Loviisa on ihan kiva paikka ja luonto on lähellä. Viihdytään hyvin kaksistaan ja Loviisassa.

Juhlapäivänään Pirkko Turkka on mökillä, jossa juhlaviikon viettäminen alkoi jo alkuviikosta paikalla olleiden läheisten kanssa.

– Syksyllä yritetään tavata koko porukalla, hän kertoo.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.