Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi tutkii törkeää yliajoa Kalliossa – "Epäilty vain kiihdytti vauhtia, uhri paiskautui maahan"

Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa miehen epäillään ajaneen jalankulkijan yli Harjutorin kohdalla tiistaina 14. heinäkuuta kello 18:n jälkeen.

Hätäkeskuksen ilmoituksen mukaan henkilöauton kuljettaja oli ajanut miespuolisen jalankulkijan yli ja poistunut paikalta osoitteessa Helsinginkatu 3–5.

Poliisi kertoo tiedotteessa, uhri oli lähestynyt epäillyn pysäytettyä autoa. Kuljettaja oli kuitenkin yhtäkkiä kiihdyttänyt nopeasti ja osunut jalankulkijaan auton vasemmalla etukulmalla. Poliisin mukana uhri otti kiinni auton ikkunasta ja raahautui ajoneuvon mukana, kun epäilty jatkoi ajamista.

– Esitutkinnan perusteella epäilty vain kiihdytti vauhtia. Hän heilutti autoa puolelta toiselle ja teki tiukan käännöksen. Uhri paiskautui maahan ja pyöri Helsinginkadun yli vastapäiselle liikenteenjakajalle. Epäilty kaasutti pois paikalta, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Tuomas Lindholm tiedotteessa.

Jalankulkija selvisi tilanteesta lievin fyysisin vammoin. Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeän pahoinpitelyn yritys.

Poliisi toivoo silminnäkijätietoja tai vihjeitä tapauksesta tietäviltä. Tiedot pyydetään osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai 050 562 7405.