Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sisäministeriö: henkilökorttien maksuihin tulossa korotuksia – passin ja henkilökortin hakeminen yhdessä halvempaa

Henkilökorttien maksuihin on tiedossa korotuksia 2.8. alkaen, kertoo Suomen sisäministeriö.

Sisäministeriön antaman asetuksen myötä henkilökortin hinta tulee nousemaan viidellä eurolla 2.8. alkaen. Alaikäisen henkilökortin ja väliaikaisen henkilökortin maksuihin tulee yhden euron korotus.

Perinteisen käyntiasioinnin kautta vireille laitetun henkilökortin maksu nousee 55 eurosta 60 euroon. Myös sähköisesti haetun henkilökortin hinta nousee viisi euroa eli 54 euroon. Henkilökortin hinta on kuitenkin jatkossakin kahdeksan euroa halvempi, jos sen hankkii passin kanssa samalla kertaa.

Henkilökorttien maksujen korotukset johtuvat siitä, että Euroopan Unionin ID-asetuksen johdosta henkilökorttilakiin on tehty täydentäviä muutoksia. Henkilökortin siruun talletetaan vastaisuudessa hakijan kasvokuvat ja sormenjäljet.

Lakimuutoksen myötä henkilökorttiin tulee Digi- ja väestötietoviraston (DVV) uusi biovarmenne nykyisen kansalaisvarmenteen lisäksi. Biovarmenteen lisäksi lisäkustannuksia aiheutuu lakimuutoksen myötä tehtävästä kortin ulkoasun uudistamisesta ja työn lisäyksestä sormenjälkien ottamiseksi.

Henkilökortin hakija maksaa henkilökortista poliisille. Poliisi tilittää varmenteiden maksut Digi- ja väestötietovirastolle.

Sisäministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta tarkistetaan vuosittain. Lain mukaan perittävän maksun tulee vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää.