Kesästä voi nauttia, vaikka vuosilomaa ei olisikaan. Terveystalon asiantuntijat muistuttavat, moni pieni asia auttaa jaksamaan ja tuo arkeen ripauksen loman tuntua.
Terveystalon työterveyspsykologit Annamari Heikkilä ja Ava Numminen-Päiväläinen muistuttavat tiedotteessa, että kesä on hyvää aikaa olla töissä. Tuolloin sähköpostia tulee vähemmän ja työhön voi keskittyä paremmin ilman keskeytyksiä.
Jos mahdollista, voi työpäivän yhteyteen järjestää mukavia taukoja. Kahvitauon voi pitää ulkona tai pitää vaikka tavallista pidemmän lounastauon. Ehkä työpäivän voi aloittaa aamu-uinnilla?
Työpäivän jälkeen kannattaa sulkea tietokone, hyödyntää valoisat kesäillat ja tehdä tietoisesti kivoja kesäjuttuja. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa hermostoa ja palauttaa tehokkaasti.
Asiantuntijat muistuttavat myös, ettei kesällä ole pakko lomailla. Lomaa voi pitää muulloinkin.
Esimerkiksi pimeään vuodenaikaan pidetty pitkä viikonloppu auttaa palautumaan.