Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käänne | Haddom skola siirtyykin Generalshagens skolaan

Koulun pihalle siirretään parakkirakennus ainakin lukuvuodeksi 2021-2022. Lopullinen ratkaisu tehdään huhtikuun 2022 loppuun mennessä.

Monia käänteitä kokenut Haddomin ruotsinkielisen alakoulun tilakysymys on tällä erää ratkaistu. Ainakin toistaiseksi.

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto päätti tiistaina esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti yksimielisesti, että Haddom skolan koulutoiminta siirtyy lukuvuodeksi 2021–2022 Loviisan keskustassa sijaitsevan Generalshagens skolan yhteyteen omana yksikkönään.

Osa oppilaista saa opetusta Generalshagens skolan ensimmäisessä kerroksessa ja osa koulun pihaan siirrettävässä parakkirakennuksessa, todetaan Loviisan kaupungin tiedotteessa.

Alkuperäisen päätösesityksen mukaan Haddom skolan opetus olisi siirtynyt Kuggomin perinnekeskuksen Tekstiilitalon tiloihin lukuvuoden 2021–2022 ajaksi. Rakennuksesta juhannusviikolla valmistuneen kuntokartoituksen tulokset kuitenkin osoittivat, että Tekstiilitaloa ei voida sellaisenaan ilman kunnostusta käyttää opetukseen.

Kaupungin tilapäällikön Antti Kinnusen arvion mukaan kuntokartoituksessa suositeltujen toimenpiteiden kustannukset olisivat 96 600 euroa. Porvoon ympäristöterveydenhuollon mukaan terveysviranomaiset vaativat tässä tapauksessa, että kaikkia kuntokartoituksessa esitettyjä toimenpidesuosituksia noudatetaan. Tekstiilitalo ei ole kaupungin omistuksessa.

Ruotsinkielinen koulutusjaosto päätti myös, että Haddom skolan tilanteen 1.8.2022 alkaen tulisi olla selvillä viimeistään huhtikuun 2022 loppuun mennessä.

Maaliskuussa elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti, että Haddom skolan koulurakennusta ei korjata korkeiden kustannusten takia. Haddom skola toimi lokakuusta 2020 lähtien Vanhan Rannan väistötiloissa, jotka olivat käytössä vain kevätlukukauden 2021 loppuun.

Haddom skolan koulujärjestelyt uuteen valmisteluun - Kuggomin tekstiilitaloa selvitetään

Haddom skolan oppilaat jatkossa kahteen eri kouluun?

"Haddomin koulurakennus on paljon paremmassa kunnossa kuin pelkäsin"

Lisäselvityksiä Haddomin koulutoiminnasta

Kyläkoulupäätöksiä tehdään turhan usein rakennusten kunto edellä

Rkp:n Otto Andersson olisi toivonut, että lautakunta olisi lykännyt päätöstä Haddomin koulun remontista

Pro Haddomin väki on pettynyt koulupäätökseen

Haddom skolan koulurakennusta ei kannata korjata

Esitys lautakunnalle: "Haddomin koulua ei enää korjata - hinta olisi lähes 1 miljoonaa euroa"

Haddom skolan jatkotutkimukset valmiit – koulun kaikki lattiat uusittava

Haddom skolassa lisää tutkimuksia – rakenteita auki monesta paikasta

Haddom skolan oppilaat siirtyvät keskustan parakkeihin

Loviisalla edessä uudet yt-neuvottelut. Kaupunginjohtaja: ”Haddom skolaa en aio enää esittää uudestaan, se on nyt kokeiltu.”

Haddom skola ja Lapinjärven terveysasema pois lakkautuslistalta - Koskenkylän terveysasema lakkautetaan

40 henkilöä vähennetään ja lähes koko henkilöstö lomautetaan - Haddom skola lakkautetaan, samoin Koskenkylän ja Lapinjärven terveysasemat