Asuntomessualueelle Loviisaan nousee kasvihuonetalo, puukerrostalo ja hirsitaloja – "Ruotsissa ja Tanskassa tällaisia mielenkiintoisia projekteja jo on"
2
Puutarhuri haluaa rakennuttaa tältä näyttäviä taloja Kuningattarenrantaan. Robbes Vertical Farming Solutions
Katso isompi kuvaLaRa Oy ja Honkatalot toteuttavat tämän näköisiä asuntoja. LaRa Oy/havainnekuva
Asuntomessujen pientalojen ja osa yhtiömuotoisten tonttien rakentajat Kuningattarenrannalle on valittu. Rakentajavalinnat Kuningattarenrannalla vuonna 2023 pidettäville asuntomessuille vahvistettiin torstaina 10. kesäkuuta Asuntomessutoimikunnan kokouksessa. Laaturyhmällä oli kaupungin tiedotteen mukaan ennätyksellinen määrä hakemuksia käsiteltävänään.
Alueelle nousee monimuotoinen, mutta eheä kokonaisuus arkkitehtonisesti kiinnostavia kohteita perheille, pariskunnille ja sukupolville.
Yhtiömuotoisille tonteille on tulossa koko Suomen mittakaavassa ennen näkemättömiä ratkaisuja muun muassa kelluvien talojen ja kasvihuonetalojen muodossa.
Kuningattarenrannan pohjoisosaan nousee myös Cubesta Oy:n puukerrostalo.
– Jos puutarhurilta kysyy, millaisen talon hän rakentaisi, hän vastaa lasitalon. Kaksi vuotta sitten huumorilla heitetty idea lähti kypsymään, miten talo kasvihuoneessa tai kasvihuone talon päällä toimisi Loviisassa. Ruotsissa ja Tanskassa tällaisia mielenkiintoisia projekteja jo on. Ja nyt ollaan jo tässä pisteessä idean kanssa, naurahtaa toimitusjohtaja ja puutarhuri Robert Jordas, Robbes Vertical Farming Solutionsista.
Pientaloalueelle nousee sekä kivi- että puutaloja. Taloja on suunniteltu rakennettavan myös hirrestä ja CLT:stä. Rakennusten väritys vaihtelee vaaleasta hyvin tummiin ja jopa mustiin sävyihin. Suurehkot lasi- ja ikkunapinnat ovat yleisiä, toisaalta tämä on luonnollista upean merinäköalan edessä.
Puutarhurihan rakentaa lasitalon.
Valitut pientalorakentajat tulevat Helsingistä, Espoosta, Porvoosta, Klaukkalasta, Vantaalta ja Loviisasta. Lisäksi pientaloalueelle nousee kolme talotehdasvetoista kohdetta.
Koronatilanne vauhditti vastavalittujen rakentajien helsinkiläisten Hanna-Maija ja Jussi Tikan päätöstä lähteä toteuttamaan pitkäaikaista haavetta asumisesta vesistön äärellä.
– Myös toive kasvattaa lapset pienemmällä paikkakunnalla sai meidät kiinnostumaan Kuningattarenrannasta. Loviisa on vielä sopivan matkan päässä Helsingistä ja työpaikoiltamme, ja osittainen etätyö vähentää tarvetta edes matkata työpaikalle. Ja onhan nämä aivan huikean kauniit tontit, Tikat kertovat tiedotteessa.
Myös tontti ryhmärakennushankkeelle löytyy Kuningattarenrannan pientaloalueelta.
Insinööritoimisto LaRa Oy on valittu rakennuttajaksi neljällä kaksikerroksisilla omakotitaloilla. Kokonaisuus on näyttävä ja istuu alueelle erittäin hyvin.
Insinööritoimiston projektipäällikkö Riikka Tapion mukaan he toteuttavat paikalle Honkatalojen kanssa neljä maalämmöllä lämpiävää, hirsirunkoista erillistaloa Gröna Uddenin puistoon rajoittuvalle tontille asukkaiden toiveita kuunnellen.
– Avarat sisätilaratkaisut ja yhteinen pihasauna luovat nykyaikaista luksusta, Tapio summaa.
Messualueella tehdään parhaillaan pohjois- ja keskiosan maarakennustöitä. Pientaloalue on valmis rakentamiselle kesäkuun 2021 loppuun mennessä. Keskiosan rivi- ja paritalotonteille voi alkaa rakentaa aikaisintaan keväällä 2022.