Kahden metrin turvaväliä vaaditaan uusien koronaohjeiden mukaan enää sisätiloissa huomisesta tiistaista eli 1. kesäkuuta lähtien.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päivitetyissä ohjeissa koronaturvallisuudesta ei enää mainita metrimäärää turvavälin ylläpitämiseksi yleisötilaisuuksissa ulkona.
Ohjeissa todetaan, että "etäisyyden ylläpitäminen ei edellytä tietyn metrimääräisen turvavälin jatkuvaa ylläpitoa, mutta riittävien etäisyyksien ylläpitämistä helpottaa, jos jokaiselle osallistujalle on esimerkiksi osoitettavissa ennakkoon suunniteltu paikka".
Päivitettyjen ohjeiden mukaan yleisötilaisuuksissa, yhteisissä kokoontumisissa ja julkisten tilojen käytössä on muistettava perusohjeet koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi.
Paikalle tullaan siis vain terveenä, kasvomaskin käyttöä suositellaan ja järjestäjän vastuulla on varmistaa riittävät etäisyydet sekä hygieniataso.
Koronavirus tarttuu helposti pinnoilta, joten tehokkaalla siivouksella voidaan ehkäistä viruksen leviämistä. Lisäksi järjestäjän tulee varmistaa, että asiakkailla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Ohje on päivitetty vastaamaan tiistaina 1. kesäkuuta voimaan tulevaa tartuntatautilain muutosta sekä valtioneuvoston uusinta hybridistrategian toimintasuunnitelmaa.
Sen tarkoitus on tukea yleisötilaisuuksien, yleisten kokousten ja kokoontumisten järjestämistä sekä tukea tilojen turvallista käyttöä koronaepidemian aikana.