Monet lapsiperheet ovat ahtaalla lomautusten ja työttömyyden takia – THL:n mukaan koronaepidemia voi kärjistää eri väestöryhmien toimeentulon eroja

Kuvituskuva. Arkisto / Sauvo Jylhä
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Koronaepidemia on vaikuttanut merkittävästi monien lasten, nuorten ja perheiden elämään erityisesti lomautusten ja työttömyyden yleistymisen takia. Ahtaalle joutuneiden perheiden tuen tarve on lisääntynyt.

Lomautettujen määrä on tämän vuoden alussa pysynyt samalla tasolla kuin viime vuoden lopulla. Helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä reilu 55 000. Verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen määrä on edelleen suuri. Myös työttömyys on ollut alkuvuonna korkealla tasolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuore asiantuntija-arvio käsittelee viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa havaittuja vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin, palveluihin ja kansantalouteen.

Perheistä vajaa kolmannes koki taloudellisen tilanteensa huonontuneen. Muutos koettiin muita negatiivisemmaksi perheissä, joissa lapsia on kolme tai enemmän, ilmenee THL:n asiantuntija-arviosta.

Kymmenesosa vastaajista kertoi hakeneensa toimeentulotukea, pikavippejä oli ottanut muutama prosentti.

Vanhemmista vajaa viidesosa ilmoitti, että perheeseen oli kriisin takia kohdistunut lomautuksia tai irtisanomisia.

– Talous ei ole heikentynyt niin paljon kuin alun perin pelättiin, mutta talousongelmat ovat kuitenkin jakaneet väestöä hyvin eri tavoin. Taloudellinen tilanne on heikentynyt erityisesti heillä, joilla on ollut taloudellisia ongelmia jo ennen epidemiaa. Vaikutusten kohdistuminen eri tavoin eri väestöryhmiin uhkaa pitkittyessään kärjistää toimeentulon eroja ja niiden seurauksia, kertoo THL:n tutkimusprofessori Sakari Karvonen tiedotteessa.

Käynnit lasten, nuorten ja perheiden palveluissa ovat vähentyneet, vaikka tuen tarve on kasvanut

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen resursseja on jouduttu siirtämään epidemian torjuntaan eli koronajäljitykseen ja rokottamiseen. Tämä on vaikuttanut erityisen paljon lapsiin, nuoriin ja perheisiin, jotka tarvitsisivat apua ja tukea.

– Moni jo aiemmin tuen piirissä ollut lapsi ja nuori sai nyt apua vähemmän. Lisäksi vanhempien mahdollisuudet tukea lapsia ja nuoria esimerkiksi koulunkäynnissä ovat olleet erilaisia eri perheissä. Lapsen maailmassa yli vuoden kestänyt korona-aika on laajuudeltaan ihan eri kuin aikuisilla, toteaa THL:n ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola.

Neuvoloissa määräaikaisia terveystarkastuksia on vähennetty ja vastaanottoaikoja lyhennetty.

Palvelu- ja hoitovaje näkyvät vielä pitkään, ja patoutuneet tarpeet purkautuvat todennäköisesti esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa sekä kriisiavussa, asiantuntija-arviossa todetaan

Julkisessa perusterveydenhuollossa palveluja on kyetty tuottamaan lähes normaalisti ja niiden saatavuus on ollut pääosin hyvä tänä keväänä.

Lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt epidemian aikana, mutta väkivaltaa kokeneiden käynnit peruspalveluissa ovat vähentyneet. Väkivaltaa kokeneet ovat olleet yhteydessä aikaisempaa enemmän erittäin matalan kynnyksen palveluihin, auttaviin puhelimiin ja chatteihin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.